Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

VAIKKA edellä maalattu romantisoitu konepajakuva osin mureneekin, on totuuden nimessä kerrottava, että on 3000 neliömetrin ranskalaistehtaassakin – sulassa sovussa perinteisten koneiden seassa – pakastimen näköisiä, ilmeettömiä pömpeleitä. Ja lisää niitä on tulossa.

Markkinoiti- ja vientipäällikkö Pierre-Laurent Faure kertoo, että vaikka modernien koneiden osuus kasvaa Chapuis'llakin, tehdas ei luovu vanhoista sorveistaan, jyrsimistään – eikä käsityöstä.

" Moderneilla, automatisoiduilla koneilla saamme tehostettua erityisesti pienten aseenosiemme sarjavalmistusta. Mutta perinteisillä laitteilla ja työkaluilla – joista emme varmasti luovu – rakennamme jatkossakin aseemme. Vaalimme ja varjelemme upeita vanhoja koneitamme ja käytämme niitä. Käsityö on olennainen osa identiteettiämme. "

BERETTA-liitto tarkoittaa Chapuis'lle sitä, että sen aseiden tarjonta ja menekki kasvavat. Nykyisen logistiikkansa ja henkilö- ja koneresurssiensa käyttöä tehostamalla tehdas pystyy Fauren mukaan korkeintaan kaksikertaistamaan tuotantonsa.

"Konekantaa modernisoimalla voimme kolmen vuoden kuluttua tuottaa noin 5 000 pitkää asetta vuodessa, jatkossa tietenkin enemmänkin", hän arvioi.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

CHAPUIS ARMES

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA