Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

TUNTURISSA naureskelimme, että siellä oli yllättävän paljon muutakin porukkaa, kun ihan pari ihmistä tuli vastaan. Toki mökkikylässä oli sitten enemmänkin metsästäjiä.

Emme olleet jahdissa vain saalis mielessämme. Näimme paljon jälkiä, mutta vähemmän lintuja. Saimme kuitenkin mukavat ruokariekot.

Nyt jälkikäteen mietin, että pohjoisen parasta antia on aina luonto, hiljaisuus ja tietty olemisen siekailematon keveys. Ne vetävät sinne kerta toisensa jälkeen. Eikä maisemiakaan voi moittia.

Kun meitä on vielä kaksi tällaista samanmielistä ihmistä, meidän ei yleensä tarvitse kauaa miettiä mihin suuntaan lähdemme lomia viettämään.

Mennessä ja palatessa kävimme Rovaniemellä kaveriporukoiden luona vierasjahdeissa ja sieltä saimme lintujakin kotiintuomisiksi. Ja Ilkka ampui metsonkin! Vierasjahtien parasta antia on – metsästyksen lisäksi – mukava seurustelu ja tulilla istuminen.

Suomen huipulle oli hyvä päättää tämä pohjoisen reissu.