Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

OTIMME koko koiralaumamme mukaan, seisojat pääsivät metsälle ja muiden tehtäväksi jäi vahtia mökkiä, jossa tällä kertaa majoituimme. Caro on toipunut hyvin syksyn tapaturmasta ja kivasti siltä metsästys taas sujuukin. Puolivuotias Oosa oli mukana opettelemassa jahdin niksejä.

Perillä kuljimme päivittäin noin kymmenen kilometrin jahtijotoksia. Tunturissa oli jo lunta, mutta se ei haitannut kulkemista ollenkaan, päinvastoin. Tunturissa oli aivan mielettömät näkymät ja hyvä kävellä. Pakkasta oli sopivasti ja aurinkokin paisteli, joten oli upea elämys kävellä maastossa.

Hetassa kuljimme jahdissa valtion mailla. Luvat otimme netistä ja se oli helppo homma: ne tulivat näppärästi suoraan puhelimen Oma riista  -palveluun.

Tunturissa oli aivan mielettömät näkymät ja hyvä kävellä."

"

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA