Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

JULKISESTA keskustelusta saa helposti käsityksen, että oppositio etsii hallituksen edesottamuksista pelkkiä vikoja ja puutteita – olipa aihetta tai ei.

”Ei se tietenkään niin mene”, oppositiota edustava – ja tyhjää lammesta pyytävä – Heikkinen hymähtää. Hän ottaa käsillä olevasta asiasta esimerkin.

”Hallituksen esitys vesilain uudistamisesta on oikein hyvä! Siinähän haetaan juuri niitä asioita, joita minäkin ajan: voimaloiden ohitusmahdollisuuksia ja kalojen lisääntymisalueiden uudistamista.”

Oppositiomies löytää hallituksen sanoista ja teosta ristiriitaisuuttakin.

”Valtionyhtiö Kemijoki Oy:n Kemijoen Sierilään suunnittelema uusi voimalaitos ei kuitenkaan ole omistajaohjausministerin Sirpa Paateron (sd.) linjauksen mukaan ristiriidassa hallituksen kalastuspolitiikan kanssa. Minusta on.”

HEIKKINEN on vanhaa hailuotolaista merikalastajasukua. Hymyillen hän pelkää nyt pettävänsä sukunsa perinteen vaatimalla, että lohikantojen aikaistettu kaupallinen pyynti merellä perutaan ja meritaimenen kevät- ja syyspyynti kielletään rannikon lähellä.

”Näen kuitenkin, että tänä päivänä kalan arvo on kansantaloudellisesti – ja monella muullakin tavalla – suurempi joessa kuin merellä.”

VASTARANNALLA Jyrki Lämsä tartuttaa kirjolohen. Koska Lämsä on vannoutunut pintaperhokalastaja, Heikkinen arvailee, että kala erehtyi olemattoman pieneen valkosiipiseen caddikseen, jota saamamies esitteli aiemmin tulilla.

Vaikka perho on todella pieni ja vaalea, Lämsä kertoi näkevänsä sen hennosti rikkonaisessakin vedenpinnassa.

”Kyllähän sen pienenkin perhon näkee, kun sitä ei ole kauas saanut heitettyä”, Heikkinen virnisteli.

Yhtä lailla virnistelevä Lämsä ehdotti vastapalloon Heikkiselle pituusheittokilpailua. Verbaalinen tasapeli kalakalakaveruksille: molempia nauratti lämpimästi.

OLI aika purkaa vapa ja lähteä kävelemään autolle – ilman tärppejä tällä kertaa.

Nostellessaan varusteita auton takakonttiin Heikkinen pohtii vielä eläinsuojelua ja kaloja.

”Jos kalat osaisivat puhua tai olisivat karvaisia ja pörröisiä, niitä kohdeltaisiin jo paljon paremmin.”

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA

Jos kalat osaisivat puhua tai olisivat karvaisia ja pörröisiä, niitä kohdeltaisiin paljon paremmin."

"

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA