Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

MYÖS takissa on taskutilaa runsaasti. Lisäksi takin pitkät sivutaskut ovat monikäyttöiset, sillä ne toimivat myös ventilointiaukkoina. Puku tuntuukin kevyeltä yllä ja siinä on helppo liikkua, pitkät tuuletusaukot takaavat siitä käyttömukavan myös lämpimille keleille.

Kun kelit viilenevät, alle voi tarpeen mukaan pukea lämmintä ja puvun kalvo suojaa sateelta. Kerrospuketumisessa on sekin hyvä puoli, että kun lämpötilat vaihtelevat jahtipäivän aikana, pukeutumista voi säätää tilanteen mukaan.

HUPUN saa tarvittaessa takista irti, mutta kun sille on käyttöä, sitä saa säädettyä neljään suuntaan – eli tarpeen mukaan todella monipuolisesti.

Tässäkään Anarin pukumallissa ei ole yksityiskohdissa säästelty. Vetoketjun päissä ovat tutut nahkaiset lenkit Anarin logolla ja camokuosin seasta voi erottaa Anarin logon.

Anar Magga -takki maksaa 149 euroa ja housut 119. Hinta-laatusuhteeltaan puku onkin aivan mainio.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA