Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

NIITÄ tipahteli veteen pienen ja hiljaa virtaavan joen päälle kurottuvien puiden oksilta.

Lähellä oksistoja oli kaloja passissa ilmeisesti juuri siitä syystä. Tasaisen harvakseltaan näkyvät tuikit kertoivat, että harjuksille maistuivat loppukesän muurahaiset.

Minulla on omissa kokoelmissani kahdenlaisia muurahaisjäljitelmiä. On ensinnäkin mustia foamimurkkuja, joiden sidonnan olin oppinut Pertti Kanervan reseptin pohjalta. Ne ovat toimineet oivallisesti kalastustilanteissa.

KERRAN oli vain käynyt niin, että kun ryhdyin sitomaan murkkuja tulevan viikonlopun kalareissua varten, huomasin, että kaikki foamit olivat loppuneet. Kello oli paljon ja kaupat kiinni, joten jouduin pohtimaan, millä korvaan puuttuvan foamin.

Tavoitteena oli kuitenkin ehtiä reissuun aamuvarhaisella ja rasiassa oli enää tasan yksi murkku jäljellä. Yhdellä ei pärjää, joten oli pakko soveltaa.

Murkun pitäisi olla kelluvaa mallia, joten vaihtoehdot olivat vähissä.

Jäin pohtimaan muurahaisia ja niiden värimuunnoksia. Siitä hoksasin, että minulla on ruskeaa peurankarvaa, joka voisi toimia oikeasti. Peurankarva on lisäksi hyvin kelluttava materiaali ja siitä on helppo muokata soiva muurahaisjäljitelmä.

PEURAMURKUN sitominen oli helppoa. Olin saanut eräältä tutulta hammashoitajalta päiväyksensä ohittaneita kirurginveitsiä, joita käytän nykyään lähes yksinomaan peurankarvan käsittelyssä.

Sidoin illan muurahaisia ja lähdin aamulla kymmenen peuramurkun kanssa reissuun.

Joen rannalla seurasin hetken aikaa oksien alla syöviä harjuksia ja hiivin varovasti alavirtaan.

Kyseinen joki on  yksi ehdottomia suosikkikohteitani. Se on pieni ja rauhallinen, mutta siellä on mahdollisuus yhyttää kehuluokan mittoja hätyyttäviä harjuksia. Seassa ui ajoittain myös taimenia, mutta niiden koko jää monesti varttimetriin, joten ne eivät ole varsinaisesti kalastuskohde.

Kyseisessä kohdassa kasvaa joen rannalla korkea heinikko. Kyyristyin heinikon taakse ja virvoin perhon ylävirtaan niin lähelle puun oksikkoa kuin suin vain uskalsin.

Annoin perhon valua, eikä aikaakaan kun pieni, mutta virkeä harjus imaisi sen suuhunsa. Päästin sen kasvamaan nostamatta sitä vedestä. Seurasin tilannetta ja huomasin kuinka lähempänä rantaa näkyi vähän raskaamman näköinen tuikki.

Tuikin koosta on välillä todella vaikea arvioida kalan kokoa, ellei kala käytä selkää tai suuta kunnolla pinnalla.

HEITIN perhon nähdyn tuikin yläpuolella ja annoin sen valua alas.

Sitten tymähti. Harjus aloitti kunnon ravistuksen ja tunsin heti, että nyt ollaan luokkaa suuremman kalan kanssa tekemisissä.

Hetken taistelun jälkeen haavissa lepäsi noin 45 senttimetrin harjus. Se oli hieno palkinto aamun kalastuksesta.

Sain muutamia pienempiä harjuksia vielä saman reissun aikana, ennen kuin syönti hiipui ja makkaranuotio kutsui. Peuramurkku toimi oivallisesti ja se jäi siitä rasiani vakiokalustoksi.

KALASTAN murkkuperholla lähinnä loppukesästä ja silloinkin vain kun selvästi tunnistan, että kalat syövät muurahaisia. Se on mielestäni perhokalastusta parhaimmillaan: kalasta kalaa sillä, mitä varmasti tiedät kalan syövän. Lisäksi näkyvästi ruokailevan kalan pyytämisessä on oma erityisen hieno tunnelmansa.

Hyvin usein perhokalastus on sitä, että oletat ja heität olettamaasi piilossa oleville kaloille. Oma viehätyksensä on siinäkin, mutta näinä loppukesän ja alkusyksyn hienoina päivinä on ihan kuninkaallisen hienoa tarjota pintoville kaloille niin sanotusti varmoja perhoja.

On  kuninkaallisen hienoa tarjota pintoville kaloille niin sanotusti varmoja perhoja."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

NIITÄ tipahteli veteen pienen ja hiljaa virtaavan joen päälle kurottuvien puiden oksilta.

Lähellä oksistoja oli kaloja passissa ilmeisesti juuri siitä syystä. Tasaisen harvakseltaan näkyvät tuikit kertoivat, että harjuksille maistuivat loppukesän muurahaiset.

Minulla on omissa kokoelmissani kahdenlaisia muurahaisjäljitelmiä. On ensinnäkin mustia foamimurkkuja, joiden sidonnan olin oppinut Pertti Kanervan reseptin pohjalta. Ne ovat toimineet oivallisesti kalastustilanteissa.

KERRAN oli vain käynyt niin, että kun ryhdyin sitomaan murkkuja tulevan viikonlopun kalareissua varten, huomasin, että kaikki foamit olivat loppuneet. Kello oli paljon ja kaupat kiinni, joten jouduin pohtimaan, millä korvaan puuttuvan foamin.

Tavoitteena oli kuitenkin ehtiä reissuun aamuvarhaisella ja rasiassa oli enää tasan yksi murkku jäljellä. Yhdellä ei pärjää, joten oli pakko soveltaa.

Murkun pitäisi olla kelluvaa mallia, joten vaihtoehdot olivat vähissä.

Jäin pohtimaan muurahaisia ja niiden värimuunnoksia. Siitä hoksasin, että minulla on ruskeaa peurankarvaa, joka voisi toimia oikeasti. Peurankarva on lisäksi hyvin kelluttava materiaali ja siitä on helppo muokata soiva muurahaisjäljitelmä.

PEURAMURKUN sitominen oli helppoa. Olin saanut eräältä tutulta hammashoitajalta päiväyksensä ohittaneita kirurginveitsiä, joita käytän nykyään lähes yksinomaan peurankarvan käsittelyssä.

Sidoin illan muurahaisia ja lähdin aamulla kymmenen peuramurkun kanssa reissuun.

Joen rannalla seurasin hetken aikaa oksien alla syöviä harjuksia ja hiivin varovasti alavirtaan.

Kyseinen joki on  yksi ehdottomia suosikkikohteitani. Se on pieni ja rauhallinen, mutta siellä on mahdollisuus yhyttää kehuluokan mittoja hätyyttäviä harjuksia. Seassa ui ajoittain myös taimenia, mutta niiden koko jää monesti varttimetriin, joten ne eivät ole varsinaisesti kalastuskohde.

Kyseisessä kohdassa kasvaa joen rannalla korkea heinikko. Kyyristyin heinikon taakse ja virvoin perhon ylävirtaan niin lähelle puun oksikkoa kuin suin vain uskalsin.

Annoin perhon valua, eikä aikaakaan kun pieni, mutta virkeä harjus imaisi sen suuhunsa. Päästin sen kasvamaan nostamatta sitä vedestä. Seurasin tilannetta ja huomasin kuinka lähempänä rantaa näkyi vähän raskaamman näköinen tuikki.

Tuikin koosta on välillä todella vaikea arvioida kalan kokoa, ellei kala käytä selkää tai suuta kunnolla pinnalla.

HEITIN perhon nähdyn tuikin yläpuolella ja annoin sen valua alas.

Sitten tymähti. Harjus aloitti kunnon ravistuksen ja tunsin heti, että nyt ollaan luokkaa suuremman kalan kanssa tekemisissä.

Hetken taistelun jälkeen haavissa lepäsi noin 45 senttimetrin harjus. Se oli hieno palkinto aamun kalastuksesta.

Sain muutamia pienempiä harjuksia vielä saman reissun aikana, ennen kuin syönti hiipui ja makkaranuotio kutsui. Peuramurkku toimi oivallisesti ja se jäi siitä rasiani vakiokalustoksi.

KALASTAN murkkuperholla lähinnä loppukesästä ja silloinkin vain kun selvästi tunnistan, että kalat syövät muurahaisia. Se on mielestäni perhokalastusta parhaimmillaan: kalasta kalaa sillä, mitä varmasti tiedät kalan syövän. Lisäksi näkyvästi ruokailevan kalan pyytämisessä on oma erityisen hieno tunnelmansa.

Hyvin usein perhokalastus on sitä, että oletat ja heität olettamaasi piilossa oleville kaloille. Oma viehätyksensä on siinäkin, mutta näinä loppukesän ja alkusyksyn hienoina päivinä on ihan kuninkaallisen hienoa tarjota pintoville kaloille niin sanotusti varmoja perhoja.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA