Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

Väylän vieheet

Väylällä vieheet valitaan toisin kuin esimerkiksi Tenolla. Varsinkin vaappujen uintiin pitää kiinnittää enemmän huomiota. Tenolla väri monesti ratkaisee enemmän kuin vaapun uintityyli. Toki ajankohta ja olosuhteet vaikuttavat melkoisesti, eikä viehevalinnoista voi Raamattua kirjoittaa.

Vaapuista Väylällä toimivat alkukaudesta erittäin vilkasliikkeiset, huimasti hakevat kapulat. Värimaailma heti alkukaudesta sai olla vihreänsävyistä ja tuttua punamustaa. Myös pinkki ja violetti olivat monen lohen ruokavaliossa.

Hakeva uinti jatkui aina elokuulle asti, joskin omista kaloistani 6 viimeisintä tuli varsin vähäisellä haulla varustetuilla vaapuilla. Niiden vaappujen uinti oli pikemminkin tärräävää keikuttelua, pienellä horjumisella varustettuna. Väreinä muun muassa Valhallan Moottorikoppa pelasi jälleen. Myös Puijareilla tuli kaloja.

Kesäkuussa toimi Raikke -vaappu. Sen tilille tuli melkoinen määrä lohia. Muita ottivaappuja olivat muun muassa Rane, Muuras, Pode, Joonas ja J.A.N, Wäylä. Loppukautta kohti mentäessä kuparin ja mustan sävyt lisääntyivät vaapuissa.

Keltaiset pisteet tummalla pohjalla laukaisivat monen kojamon iskemään vihaisesti. Kojamohan tunnetusti vihaa pinkkiä, keltaista, mustaa ja violettia. Osaava vaappumaalari kun niitä värejä yhdistelee, tuloksena on tappokalu vailla vertaa.

Lusikkauistimista Tullimies, JN-pelti ja monet muut pellit osaavien soutajien siimoissa saivat myös osumia tililleen. Omalla kohdallani ainoa peltitapahtuma oli Kojamon Kiusaus -kisassa: tanakka tärppi JN45 -peltiin. Mutta jospa ensi kesänä saan ensimmäisen soutupeltilohenikin.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA