Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

KAUDEN päätteeksi järjestin SMK Camping Pellon kanssa lohifestit, joiden ohjelmassa oli ensin pieni lohestuskilpailu ja sen jälkeen illanvietto hyvän ruoan ja kivojen kalakavereiden kera.

Lohikilpailu alkoi osaltani hyvin, kun ensimmäisellä laskulla Lampsnivan kojamo kävi taivuttamassa vapaan. Se ei kutenkaan tarttunut.

Toisella laskulla - hieman alempaa - iski 6,3 kilon naaraslohi Pode -vaappuun. Sillä kalalla lopulta pokattiin jaettu kisan kakkospalkinto.

Oma kalastuskauteni loppui tuohon 17.8. pidettyyn lohifestiin ja jätin hyvästit upealle lohijoelle.

TOIVOTTAVASTI zombilohien arvoitus selviää emmekä koskaan enää tapaa niitä joella. Kuten ei myöskään sitä valtavaa kuolleiden lohien määrää, joita kellui virran mukana kohti merta.

Niin ei kuulu lohijoen elää eikä kuolla. Lohen pitää nousta virkeänä ylävirtaan ja sitten valua voipuneena, mutta terveenä kohti merta kaikkensa suvun eteen antaneena.  

Tätä kirjoittaessani jokeen on noussut 62 600 lohta. Toivottavasti niistä tulee paljon pieniä vauvalohia, jotka ajan mittaan kasvavat vahvoiksi vavantaivuttajiksi ja jotka kestävät vesihometta - ja muita, kenties vielä löytymättömiä viruksia. Onhan Tornion-Muonionjoki Euroopan suurin vapaana virtaava suurlohijoki, joten suotakoon sen lohille kutumenestystä.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA