Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

LOWRANCE HOOK2

HOOK2-SARJAN kaikkien eri mallien suunnittelun – ja toteutuksen – lähtökohta oli helppokäyttöisyys. Valmistajan mukaan Hook2-luotainsarja on maailman helppokäyttöisin. Kaikissa laitteissa on tarjolla muun muassa automaattiasetukset, joita käytettäessä luotainta ei tarvitse säädellä lainkaan.

Emme ole Hook2:ta kaikkiin maailman muihin luotaimiin verranneet, mutta kokemuksemme mukaan Lowrancen lopputulos on kiistatta erittäin helppokäyttöinen.

Kaikissa sarjan laitteissa on lisäksi kaksi kertaa perinteisiä luotaimia laajempi keilan leveys. Se tarkoittaa sitä, että veneen alta voidaan tarkastella kaksi kertaa entistä isompaa aluetta. Ja se tietenkin tarkoittaa sitä, että kalojakin voi etsiä, löytää ja tarkastella totuttua suuremmalta alueelta.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA