Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA

Tee näin
Ruuan valmistaminen ulkotulilla on parhaimmillaan mukavaa yhdessäoloa isommallakin seurueella. Olennaista on pilkkoa, lohkoa, viipaloida ja silputa kaikki aivan valmiiksi jo ennen tulien sytyttämistä. Silloin kokin työ oikukkaan tulen äärellä helpottuu.

Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuori ja viipaloi porkkanat ja fenkolit. Poista oliiveista kivet ja leikkaa ne siivuiksi. Leikkaa lohi suuhun sopiviksi paloiksi. Silppua persilja.

Sytytä tulet ulkotulisijaan. Kuumenna ulkotulille tarkoitetussa padassa oliiviöljy ja kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää pataan porkkana ja fenkoli ja kypsennä vielä 5 minuuttia.

Lisää pataan tomaatit, vesi, valkoviini, kalafondi, sokeri, oliivit, persilja, timjami ja laakerinlehdet. Anna porista kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet.

Lisää pataan viimeisenä lohi ja anna kiehua vielä 5 minuuttia niin, että kala kypsyy. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Ulkotulilla valmistettuna ranskalainen kalakeitto saa hienostuneen savun aromin. Toki saman keiton voi valmistaa myös keittiössä lieden ääressä.

Tee näin
Ruuan valmistaminen ulkotulilla on parhaimmillaan mukavaa yhdessäoloa isommallakin seurueella. Olennaista on pilkkoa, lohkoa, viipaloida ja silputa kaikki aivan valmiiksi jo ennen tulien sytyttämistä. Silloin kokin työ oikukkaan tulen äärellä helpottuu.

Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuori ja viipaloi porkkanat ja fenkolit. Poista oliiveista kivet ja leikkaa ne siivuiksi. Leikkaa lohi suuhun sopiviksi paloiksi. Silppua persilja.

Sytytä tulet ulkotulisijaan. Kuumenna ulkotulille tarkoitetussa padassa oliiviöljy ja kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää pataan porkkana ja fenkoli ja kypsennä vielä 5 minuuttia.

Lisää pataan sen jälkeen tomaatit, vesi, valkoviini, kalafondi, sokeri, oliivit, persilja, timjami ja laakerinlehdet. Anna porista kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet.

Lisää pataan viimeiseksi lohi ja anna kiehua vielä 5 minuuttia niin, että kala kypsyy. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Ulkotulilla valmistettuna ranskalainen kalakeitto saa hienostuneen savun aromin. Toki saman keiton voi valmistaa myös keittiössä lieden ääressä.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA