Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

OLI HEINÄKUU. Sää ei ollut hellelukemissa, eikä vesi suoranaisesti kiehunut, tai ollut kalojen kannalta kriittisen lämmin. Mutta lämmennyt se oli, eivätkä kalat olleet enää kovin aktiivisia.

Olin aloittanut kalastuksen iltapäivällä ja virponut jo useamman tunnin rasvaevällisiä kaloja – enkä saanut yhtään. Pieniin streamereihin ja nymfeihin oli paukkunut päivän aikana useita särkikaloja ja kohtuullisen paljon ahvenia.

Sinänsä tilanteessa ei ollut mitään valittamista. Oli mukavaa, että oli tapahtumia, mutta koska taimen oli mielessä, pikkukalat eivät riittäneet tyydyttämään nälkää.

KALASTUKSEN kannalta sää oli hankala. Aurinko helotti paljaalta taivaalta ja minun piti kalastaa koko ajan varovasti. Heitin kaukaa, enkä kahlannut lainkaan. Pyrin pitkillä heitoilla saavuttamaan mahdollisia taimenten ottipaikkoja.

Kivikkoisessa koskessa ongelma on vain siinä, että kun on paljon siimaa ulkona, perhojen ohjailtavuus heikkenee ainakin minun taidoillani tuntuvasti.

Sinä päivänä pidin jostain syystä liian pitkään kiinni omista tottumuksista ja uitin tiettyjä luottoperhoja, enkä reagoinut tilanteeseen.

KAHVITAUON ohessa rupesin sitten kuitenkin miettimään, että mitä pitäisi tehdä. Särkikaloja oli tullut joitakin, mutta ahventen määrä oli oikeasti todella merkittävä.

Kaivoin perhoaskit esiin, koska muistelin, että olihan minulla ahven-jäljitelmiäkin rasiassa. En ollut päivänä käyttänyt niitä lainkaan. Nappasin ahven-zonkkerin kouraan ja pohdin, "notta miksi ei".

Lähdin uittamaan sitä. Koskessa oli ensimmäisen kuohuvan osan jälkeen pieni nivamainen vaihe, joka päättyi uuteen kuohuun. Uuden kuohun keskellä oli iso kivi, jonka takana oli hieno peili. Siinä ei ollut koskaan ollut mitään vaikka se oli kuin taimenen kalastuksen oppikirjasta.

UITIN ensin nivan kaikessa rauhassa ilman tapahtumia ja sitten heitin perhon yli virran ja uitin sen kuohun keskellä olevan ison kiven takaa.

Oli muuten hieno näky, kun kiven takaa kääntyi perhon perään kookas taimen. Sen pyrstö kävi lähes kokonaan veden pinnan päällä ja hetken päästä räikkä lauloi. Taimen oli hyväksynyt perhoni.

Se pisti porinat päälle. Se juroi ensin kiven takana ja kun se kyllästyi siihen, se ui nivaan ja aloitti nivassa tökkimisen.  Hetken taistelun jälkeen minulla oli haavissa hieno rasvaevällinen luonnontaimen, jonka vapautin, koska oli silmämääräsesti sentin tai kaksi alla nykyisen alamitan.

SAMA ahven-jäljitelmä toi minulle samalla reissulla reilusti mitallisen istukkaan, joten räikän lisäksi myös savustuspönttö pääsi laulamaan sinä iltana.

Tämä ahven-zonkker on hieno perho. Se on mahdottoman yksinkertainen, kuten hyvät perhot yleensä ovat, ja se näyttää toimivan lämmenneissä vesissä, kun ahventa on koskessa.

Räikän lisäksi myös savustuspönttö pääsi laulamaan sinä iltana."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

OLI HEINÄKUU. Sää ei ollut hellelukemissa, eikä vesi suoranaisesti kiehunut, tai ollut kalojen kannalta kriittisen lämmin. Mutta lämmennyt se oli, eivätkä kalat olleet enää kovin aktiivisia.

Olin aloittanut kalastuksen iltapäivällä ja virponut jo useamman tunnin rasvaevällisiä kaloja – enkä saanut yhtään. Pieniin streamereihin ja nymfeihin oli paukkunut päivän aikana useita särkikaloja ja kohtuullisen paljon ahvenia.

Sinänsä tilanteessa ei ollut mitään valittamista. Oli mukavaa, että oli tapahtumia, mutta koska taimen oli mielessä, pikkukalat eivät riittäneet tyydyttämään nälkää.

KALASTUKSEN kannalta sää oli hankala. Aurinko helotti paljaalta taivaalta ja minun piti kalastaa koko ajan varovasti. Heitin kaukaa, enkä kahlannut lainkaan. Pyrin pitkillä heitoilla saavuttamaan mahdollisia taimenten ottipaikkoja.

Kivikkoisessa koskessa ongelma on vain siinä, että kun on paljon siimaa ulkona, perhojen ohjailtavuus heikkenee ainakin minun taidoillani tuntuvasti.

Sinä päivänä pidin jostain syystä liian pitkään kiinni omista tottumuksista ja uitin tiettyjä luottoperhoja, enkä reagoinut tilanteeseen.

KAHVITAUON ohessa rupesin sitten kuitenkin miettimään, että mitä pitäisi tehdä. Särkikaloja oli tullut joitakin, mutta ahventen määrä oli oikeasti todella merkittävä.

Kaivoin perhoaskit esiin, koska muistelin, että olihan minulla ahven-jäljitelmiäkin rasiassa. En ollut päivänä käyttänyt niitä lainkaan. Nappasin ahven-zonkkerin kouraan ja pohdin, "notta miksi ei".

Lähdin uittamaan sitä. Koskessa oli ensimmäisen kuohuvan osan jälkeen pieni nivamainen vaihe, joka päättyi uuteen kuohuun. Uuden kuohun keskellä oli iso kivi, jonka takana oli hieno peili. Siinä ei ollut koskaan ollut mitään vaikka se oli kuin taimenen kalastuksen oppikirjasta.

UITIN ensin nivan kaikessa rauhassa ilman tapahtumia ja sitten heitin perhon yli virran ja uitin sen kuohun keskellä olevan ison kiven takaa.

Oli muuten hieno näky, kun kiven takaa kääntyi perhon perään kookas taimen. Sen pyrstö kävi lähes kokonaan veden pinnan päällä ja hetken päästä räikkä lauloi. Taimen oli hyväksynyt perhoni.

Se pisti porinat päälle. Se juroi ensin kiven takana ja kun se kyllästyi siihen, se ui nivaan ja aloitti nivassa tökkimisen.  Hetken taistelun jälkeen minulla oli haavissa hieno rasvaevällinen luonnontaimen, jonka vapautin, koska oli silmämääräsesti sentin tai kaksi alla nykyisen alamitan.

SAMA ahven-jäljitelmä toi minulle samalla reissulla reilusti mitallisen istukkaan, joten räikän lisäksi myös savustuspönttö pääsi laulamaan sinä iltana.

Tämä ahven-zonkker on hieno perho. Se on mahdottoman yksinkertainen, kuten hyvät perhot yleensä ovat, ja se näyttää toimivan lämmenneissä vesissä, kun ahventa on koskessa.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA