Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

OLI aika paljastaa Tomille pitkään salassa valmistelemani yllätys ja oli todella ilo nähdä hänen yllättynyt ilmeensä.

”Palataan tähän asiaan vielä myöhemmin. Keskity nyt täysillä siihen, mitä sinulla on edessäsi.”

Hymyilin leveästi ojentaessani Sauerin hänelle.

Kun Tom nosti aseen ampumatuen päälle, omakin sydämeni tuntui hakkaavan kiivaammin. Toivoin, että poikani onnistuu saamaan puhtaan riistalaukauksen.

Oma metsästyskuumeeni on selvästi kovempi kuin poikani. Kun pukki kääntyi ja esitteli meille kylkensä kuvakirjan tapaan, vilkuilin syrjäsilmällä, miten nuori mies varmoin ottein ja kokeneen metsästäjän rutiinilla latasi aseensa.

Laukaus ei yllättänyt vain minua, sillä näin kiikareilla miten pukki suorastaan hypähti sen seurauksena.

Eläimen pakomatka jatkui korkeassa ruohikossa vain muutaman metrin verran. Sitten tuli aivan hiljaista, mutta saatoin kuulla, miten itse huohotin äänekkäästi. Jännitys päättyi yhtäkkiä ja jäljellä oli silkkaa puhdasta metsästyksen iloa.

TOVIN päästä nuori metsästäjämme lähtee raivaamaan tietään saaliin luo. Annan hänelle kohtuullisen etumatkan, sillä tämä tie hänen on kuljettava yksin.

Tiedän kokemuksesta, miten tärkeä tämä hetki on metsästäjälle ja miten tärkeää hänen on itse ymmärtää tapahtunut.

Taitan matkan varrelta muutaman tammenoksan, kun kuljen hitaasti saaliin äärelle polvistuneen nuoren metsästäjän luo.

Tom kertaa innostuneena tapahtumien kulkua - aivan kuin minä en olisi ollut paikalla ja nähnyt tuota kaikkea. Jäljistä näemme, että luoti oli osunut suoraan pukin sydämeen.

Ylpeänä kuuntelen nuoren metsästäjä kertomusta ja ojennan tammenoksat pojalleni metsästäjän tervehdyksenä.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


OLI aika paljastaa Tomille pitkään salassa valmistelemani yllätys ja oli todella ilo nähdä hänen yllättynyt ilmeensä.

”Palataan tähän asiaan vielä myöhemmin. Keskity nyt täysillä siihen, mitä sinulla on edessäsi.”

Hymyilin leveästi ojentaessani Sauerin hänelle.

Kun Tom nosti aseen ampumatuen päälle, omakin sydämeni tuntui hakkaavan kiivaammin. Toivoin, että poikani onnistuu saamaan puhtaan riistalaukauksen.

Oma metsästyskuumeeni on selvästi kovempi kuin poikani. Kun pukki kääntyi ja esitteli meille kylkensä kuvakirjan tapaan, vilkuilin syrjäsilmällä, miten nuori mies varmoin ottein ja kokeneen metsästäjän rutiinilla latasi aseensa.

Laukaus ei yllättänyt vain minua, sillä näin kiikareilla miten pukki suorastaan hypähti sen seurauksena.

Eläimen pakomatka jatkui korkeassa ruohikossa vain muutaman metrin verran. Sitten tuli aivan hiljaista, mutta saatoin kuulla, miten itse huohotin äänekkäästi. Jännitys päättyi yhtäkkiä ja jäljellä oli silkkaa puhdasta metsästyksen iloa.

TOVIN päästä nuori metsästäjämme lähtee raivaamaan tietään saaliin luo. Annan hänelle kohtuullisen etumatkan, sillä tämä tie hänen on kuljettava yksin.

Tiedän kokemuksesta, miten tärkeä tämä hetki on metsästäjälle ja miten tärkeää hänen on itse ymmärtää tapahtunut.

Taitan matkan varrelta muutaman tammenoksan, kun kuljen hitaasti saaliin äärelle polvistuneen nuoren metsästäjän luo.

Tom kertaa innostuneena tapahtumien kulkua - aivan kuin minä en olisi ollut paikalla ja nähnyt tuota kaikkea. Jäljistä näemme, että luoti oli osunut suoraan pukin sydämeen.

Ylpeänä kuuntelen nuoren metsästäjä kertomusta ja ojennan tammenoksat pojalleni metsästäjän tervehdyksenä.