Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

Provencen perunat

Näitä tarvitset
1 kg perunoita
400 g porkkanoita
4-5 sipulia
Provencen maustetta
suolaa
mustapippuria myllystä
4-6 rkl siirappia
 voita

Tee näin
Kuori perunat ja porkkanat. Leikkaa ne vajaan sentin paksuisiksi tikuiksi. Kuori sipuli ja leikkaa se silpuksi.
Paista perunat, sipulit ja porkkanat pannulla voissa kypsiksi ja mausta Provencen mausteella, suolalla ja pippurilla. Koska kaikki perunat, porkkanat ja sipulit eivät mahdu kerralla pannulle, paistos kannattaa tehdä ensimmäisenä odottamaan tarjoilua.
Me helpotimme kokin urakkaa ja lyhensimme paistoaikaa käyttämällä pakastehyllyn puolivalmista sipuliperunaseosta ja pakastettuja babyporkkanoita halkaistuna.
 Laita paistetut perunat, porkkanat ja sipulit korkealaitaiseen uunivuokaan ja valuta päälle siirappi. Siirrä vuoka noin 100 asteiseen uuniin odottamaan tarjoilua.

Punaviinikastike

Valmistimme punaviinikastikkeen valmiista pussiaineksista. Korvasimme osan vedestä punaviinillä ja hieroimme morttelissa kastikkeeseen rosmariinia. Lisäsimme kastikkeeseen myös nokareen voita.

Wasabikastike

Näitä tarvitset
korkillinen etikkaa
2,5-3 cm pätkä wasabia
4 rkl majoneesia
1 tl sokeria
loraus vettä

Tee näin
Sekoita ainekset keskenään hyvin. Veden määrällä voi säätää kastikkeen paksuutta.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA