Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

FASAANIA löytyi sidontatarvikkeista ihan riittämiin, eikä minun tarvinnut lähteä hätyyttämään takapihan lintuja. Olkoot siellä rauhassa.

Pheasant tail herättää nostalgiaa. Aikoinaan, noin 20 vuotta sitten, kun innostuin perhokalastuksesta, kysyin kaveriltani neuvoa, mistä pitäisi aloittaa.

Lista tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Tee Musta Zulu, Zonker, VA Pupa, Montana-nymfi ja Pheasant tail, muuta et tarvitse”.

PHEASANT tail tarttui silloin sidontalistaan ihan ensimmäisten joukossa. Silloinen sitominen oli hieman hapuilevaa, joten arvostin perhon helppoutta. 

Silloin myös kalastin kyseisellä perholla paljon, ja kyllä sillä tuli kalaa. Eivät Wanhojen aikojen perhonsitojat väärässä olleet.

Sain tällä klassikkoperholla lukuisia mittaharjuksia ja hienoja tapahtumia pohjoisen pienillä joilla. Huomasin myös, että istutettu kirjolohi erehtyy yllättävän kauniisti Pheasant tailiin.

Yli kymmenen vuotta takaperin kalastin eräällä pikkujoella harjusta. Olin saanut hyvän vinkin eräästä nivasta. Huhun mukaan nivassa asusti siimankatkojaluokan harjuksia.

TUUMASTA toimeen. Kävelin kohteeseen ja sitaisin siiman päähän Pheasant tailin. Hetken kalastuksen jälkeen siiman päässä jumputti ihan kunnolla. Kirkas kylki pyörähti pinnassa ja luulin jo, että harjushan se siellä.

Kissan kontit. Hetken päästä haavin kookkaan säyneen. Ja niitä tuli lisää. Yllättävä tilanne, mutta ei harmillinen. Säyne on hieno kala sekin. Sain lopulta myös niitä harjuksia, vaikka isomukset jäivät silloin saamatta.

Miksi tämä arvokas nymfi jäi lopulta rasioistani pois?

Sidontaharrastukseni kehityttyä perhorepertuaari kasvoi ja itse asiassa unohdin tämän klassikon olemassaolon. Todennäköisesti virvoin viimeiset Pheasant tailini puiden oksiin ja jokien kivenkoloihin, enkä enää sitonut uusia. Maailma on kuitenkin täynnä hienoja perhoja

NYT olen sitonut niitä rasiaan lukuisia kappaleita ja loppukesän harjuspeijaisissa aion antaa sille sen ansaitseman mahdollisuuden. En epäile hetkeäkään, etteikö se edelleen viehättäisi purje-eviä. Klassikot eivät kuole koskaan, vaikka ihmismieli aina hamuaa jotain uutta. Vanhassa on silti monesti vara parempi.

Tämän nymfin tekeminen on itse asiassa naurettavan helppoa. Siksi se soveltuu aloittelijalle kuin perhokoukku rullausheitosta silmäkulmaan. Tähän perhoon tarvitaan vain fasaanin sulkia, koukku ja kuparilankaa.

Ja miten hienoa on sitoa kravatti kaulaan ja lähteä pyytämään kalaa klassikon kanssa. Se on juuri tasan niin hienoa.

Pheasant tail tarttui silloin sidontalistaan ihan ensimmäisten joukossa."

 

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

FASAANIA löytyi sidontatarvikkeista ihan riittämiin, eikä minun tarvinnut lähteä hätyyttämään takapihan lintuja. Olkoot siellä rauhassa.

Pheasant tail herättää nostalgiaa. Aikoinaan, noin 20 vuotta sitten, kun innostuin perhokalastuksesta, kysyin kaveriltani neuvoa, mistä pitäisi aloittaa.

Lista tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Tee Musta Zulu, Zonker, VA Pupa, Montana-nymfi ja Pheasant tail, muuta et tarvitse”.

PHEASANT tail tarttui silloin sidontalistaan ihan ensimmäisten joukossa. Silloinen sitominen oli hieman hapuilevaa, joten arvostin perhon helppoutta. Silloin myös kalastin kyseisellä perholla paljon, ja kyllä sillä tuli kalaa. Eivät Wanhojen aikojen perhonsitojat väärässä olleet.

Sain tällä klassikkoperholla lukuisia mittaharjuksia ja hienoja tapahtumia pohjoisen pienillä joilla. Huomasin myös, että istutettu kirjolohi erehtyy yllättävän kauniisti Pheasant tailiin.

Yli kymmenen vuotta takaperin kalastin eräällä pikkujoella harjusta. Olin saanut hyvän vinkin eräästä nivasta. Huhun mukaan nivassa asusti siimankatkojaluokan harjuksia.

TUUMASTA toimeen. Kävelin kohteeseen ja sitaisin siiman päähän Pheasant tailin. Hetken kalastuksen jälkeen siiman päässä jumputti ihan kunnolla. Kirkas kylki pyörähti pinnassa ja luulin jo, että harjushan se siellä.

Kissan kontit. Hetken päästä haavin kookkaan säyneen. Ja niitä tuli lisää. Yllättävä tilanne, mutta ei harmillinen. Säyne on hieno kala sekin. Sain lopulta myös niitä harjuksia, vaikka isomukset jäivät silloin saamatta.

Miksi tämä arvokas nymfi jäi lopulta rasioistani pois?

Sidontaharrastukseni kehityttyä perhorepertuaari kasvoi ja itse asiassa unohdin tämän klassikon olemassaolon. Todennäköisesti virvoin viimeiset Pheasant tailini puiden oksiin ja jokien kivenkoloihin, enkä enää sitonut uusia. Maailma on kuitenkin täynnä hienoja perhoja

NYT olen sitonut niitä rasiaan lukuisia kappaleita ja loppukesän harjuspeijaisissa aion antaa sille sen ansaitseman mahdollisuuden. En epäile hetkeäkään, etteikö se edelleen viehättäisi purje-eviä. Klassikot eivät kuole koskaan, vaikka ihmismieli aina hamuaa jotain uutta. Vanhassa on silti monesti vara parempi.

Tämän nymfin tekeminen on itse asiassa naurettavan helppoa. Siksi se soveltuu aloittelijalle kuin perhokoukku rullausheitosta silmäkulmaan. Tähän perhoon tarvitaan vain fasaanin sulkia, koukku ja kuparilankaa.

Ja miten hienoa on sitoa kravatti kaulaan ja lähteä pyytämään kalaa klassikon kanssa. Se on juuri tasan niin hienoa.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA