Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

ANARIN kaikki vaatteet suunnitellaan ja valmistetaan samojen periaatteiden mukaisesti.

”Ne edustavat pohjoismaista, ajatonta muotoilua, joka pohjautuu aina funktionaalisuuteen eli toiminnallisuuteen. Vaatteemme ovat myös ympäristöystävällisiä: kestäviä ja enenevässä määrin PFC-vapaista materiaaleista valmistettuja.”

Pihlajamaa kertoo, että Anarilla ajattomuus tarkoittaa sitä, että mallisto on pitkäikäinen.

”Hyvä, toimiva malli kestää aikaa ja sitä voidaan muodin muuttuessa piristää vaikka uusilla väreillä. Siinäkään mielessä emme siis tee kertakäyttöisiä tuotteita.”

ESIMERKIKSI puvun suunnittelu saa alkunsa siitä, että Anarin tuotekehitystiimi määrittää, mihin tarkoitukseen se tehdään. Kokeneilla ammattilaisilla on vankka tieto siitä, mitä ominaisuuksia kyseisessä puvussa pitää olla ja tiimi hankkii lisää tietoa muun muassa perehtymällä kansainvälisiin trendeihin ja markkinatilanteeseen.  

Kun kaikki tarvittava tieto on kerätty, alkaa Pihlajamaan osuus. Hän seuraa tarkasti kansainvälisen vaateteollisuuden kehitystä ja tuntee perusteellisesti markkinoilla olevat materiaalit ja niiden ominaisuudet.  

”Käytettävissäni ovat oikeastaan kaikki materiaalit, joita ylipäätään on olemassa. Olen hyvin iloinen, että voin valita niistä haluttuun tarkoitukseen hyviä, enkä halvimpia. Minulla on Anarilla aito mahdollisuus suunnitella korkealaatuisia, kestäviä ja ekologisia vaatteita eränkäyntiin ja ulkoiluun.”

Pihlajamaa ottaa yhden esimerkin. Anarin vaatteissa käytetään huippulaadukkaita YKK-vetoketjuja. ”Käytämme niitä pääketjujen lisäksi myös kaikissa taskuissa, jopa takin sisäpuolella. Ne ovat kalliita, mutta ne ovat hyviä.”

YHDENKÄÄN  valmistajan vaatesuunnittelijoilla ei kuitenkaan ole niin sanotusti täysin vapaat kädet.

”Jos mitään reaalielämän rajoituksia ei olisi, suunnittelijoiden luomista vaatteista tulisi helposti niin kalliita, että niitä ei voisi ostaa kukaan. Kaikki suunnittelijat, varmaan alasta riippumatta, joutuvat aika usein tekemään kompromisseja”, Pihlajamaa nauraa.

”Minä saan ilokseni Anarilla suunnitella vaatteita, jotka ovat kohtuuhintaisia ja hinta/laatu -suhteeltaan huippuluokkaa.”

Minulla on Anarilla aito mahdollisuus suunnitella korkealaatuisia, kestäviä ja ekologisia vaatteita eränkäyntiin ja ulkoiluun."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA