Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

VALMISTAJAN suosituksen mukaan vapa soveltuu myös kevyeen pintaperhokalastukseen ja sehän piti myös testata. Testausaikaan tulvaisella joella ei pintakäyntejä näkynyt joten päätin testata heittämistä paikallisella kirjolohilammella.

Hieno kokemus kokemuksien kirjaan tästä saatiin. Siimana käytin #3 luokan Barrio Mallard DT-siimaa, joka kävi vapaan kuin se kuuluisa nenä päähän. Vapa latautui hyvin ja heittorytmi oli helppo löytää ja perhon sai heitettyä kalastusetäisyydelle vaivatta.

Toki rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei vavalla voi olettaakaan pääsevän ennätyspitkiin heittoihin ja voimakkaassa tuulessa kalastaminen on selviytymistaistelua, mutta kun nämä rajoitukset pitää mielessä, on vapa mukava kumppani pintaperhokalastuksessakin.

PINTAPERHOON haksahtanut kirjolohikin pysyi hyvin kiinni, mutta ohut peruke ja #3 vapa mielessä kala oli niin sanotusti kuskin paikalla ja kalastaja ennemminkin matkustajan roolissa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Kahden päivän normaalikalastuksen ja yhden kisan testauksen jälkeen vavasta jäi hyvä tuntuma ja ilman ketunhäntää kainalossa voin sanoa, että tämä vapa on jo hankittavien listalla.

 Ottaen huomioon maltillisen hinnoittelun (alle 189 €) ja vavan hyvät ominaisuudet sanoisin kyseessä olevan hyvän ostoksen. Suosittelen vilpittömästi.

LISÄÄ JUTTUA 

RULLAAMALLA

GUIDELINE LPs