Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

TOTESIN,  että kaksi kertaa kiinni ollut taimen oli ansainnut vapautensa ja jatkoin kalastusta hieman alempana. Kalastuksessa tuli pieni suvantovaihe. Seuraavaan puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään.

Kalastelin rauhallisesti ja jokaiseen heittoon keskittyen. Pidin siiman päässä tutuksi ja turvalliseksi havaitun valkoisesta marabusta ja sinisestä keinokuidusta taiteillun yksinkertaisen kylmän veden särkistreamerin.

Lopulta kovan kuohun keskellä olevan kiven takaa nappasi. Vapa notkahti tällä kertaa hieman kevyemmin, mutta kala oli virkeä voimanpesä. 

Se hyppäsi kaksi kertaa komeasti ja yritti karistaa perhon suustaan. Hetken taiteilun jälkeen haavissa lepäsi rasvaevällinen ja noin 40-senttinen luonnontaimen, joka pääsi pian takaisin kylmään veteen kasvamaan lisää pituutta.

VIIDEN minuutin päästä lähes samoilta jalansijoilta, mutta eri kiven takaa, nappasi toinen rasvaevällinen ja pari senttiä lyhyempi taimen. 

Sekin oli rasvaevällinen, linjakas ja komeapilkkuinen luonnonkala. Myös se pääsi luonnollisesti takaisin kasvamaan ilman, että nostin sitä vedestä.

Suonipihdit ovat koskikalastajan kaveri. Ne mahdollistavat sen, että alamittaiset tai muuten päästettäväksi koettavat kalat pääsevät takaisin, ilman että kalastaja ropeltaa kalaa liikaa käsillään.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA


Vapa notkahti tällä kertaa hieman kevyemmin, mutta kala oli virkeä voimanpesä."


"


Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


TOTESIN,  että kaksi kertaa kiinni ollut taimen oli ansainnut vapautensa ja jatkoin kalastusta hieman alempana. Kalastuksessa tuli pieni suvantovaihe. Seuraavaan puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään.

Kalastelin rauhallisesti ja jokaiseen heittoon keskittyen. Pidin siiman päässä tutuksi ja turvalliseksi havaitun valkoisesta marabusta ja sinisestä keinokuidusta taiteillun yksinkertaisen kylmän veden särkistreamerin.

Lopulta kovan kuohun keskellä olevan kiven takaa nappasi. Vapa notkahti tällä kertaa hieman kevyemmin, mutta kala oli virkeä voimanpesä. 

Se hyppäsi kaksi kertaa komeasti ja yritti karistaa perhon suustaan. Hetken taiteilun jälkeen haavissa lepäsi rasvaevällinen ja noin 40-senttinen luonnontaimen, joka pääsi pian takaisin kylmään veteen kasvamaan lisää pituutta.

VIIDEN minuutin päästä lähes samoilta jalansijoilta, mutta eri kiven takaa, nappasi toinen rasvaevällinen ja pari senttiä lyhyempi taimen. 

Sekin oli rasvaevällinen, linjakas ja komeapilkkuinen luonnonkala. Myös se pääsi luonnollisesti takaisin kasvamaan ilman, että nostin sitä vedestä.

Suonipihdit ovat koskikalastajan kaveri. Ne mahdollistavat sen, että alamittaiset tai muuten päästettäväksi koettavat kalat pääsevät takaisin, ilman että kalastaja ropeltaa kalaa liikaa käsillään.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA