Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

TOUTAIN on kuitenkin todella salaperäinen kala. Se nousee järvestä määrättyyn aikaa (vedenlämpötila määrää nousuajan) jokeen ja siellä kututapahtuma alkaa nopeana ja räminällä.  Asiantuntijat sanovat, että kutuaikaisen viehekalastuksen huippuhetket voivat kestää vain viikon, ehkä joskus hieman pitempään.

Toutaimen vapakalastajien kannattaakin olla hereillä alkukevään hetket.

Parhaita aikoja ei voi oikein yleistää, sillä jokainen kevät on jäidenlähtöineen ja tulvineen omanlaisensa. Mutta huhtikuun loppupuoli, toukokuun alku on yleensä ollut Kuokkalankoskilla todella hyvää aikaa.

KYSELEMÄLLÄ paikallisilta toimijoilta, tietoa parhaista hetkistä tulee kyllä nikottelematta. Kuokkalankoskelta löytyy infoa muun muassa www.kuokkalankosket.net -sivustolta. Kuokkalankoskille istutetaan kesäkauden aikana myös onkikokoista kirjolohta oikukkaan luonnontoutaimen kaveriksi. Näin kalastajille saadaan lisää mielenkiintoa tulla kokeilemaan kalaonnea upeisiin maisemiin.

Kun sitten toutaimen saa tarttumaan vieheeseen, isku on todellakin tarponimainen jysäys. Sen kyllä vavassa tuntee selvästi, että kyseessä ei ole hauki tai kirjolohi.

Ensimmäisen isku jälkeen toutain käyttää massaa siimaa vastaan ja vääntää todella vahvasti. Silloin eroja tarponiin tulee, tarponi kun hyppii, riehuu, repii ja raastaa. Mutta toki eri kaloja ovat, vaikka tässä vertaankin välillä näitä kahta toisiinsa.

TOUTAIN on myös maistuva ruokakala, mutta varsin usein kalastajat laskevat kuvausten jälkeen kalan vapauteen. 

Ja toutain on rauhallinen kuvattava. Se poseeraa liikkumatta ja täten nopean kuvauksen jälkeen kalan voi vapauttaa takaisin.

Mutta jos päättää kalan ottaa, on se savustettuna todella maistuvaa. Särkikala kun on, niin isona se on aivan lahnanveroista savupöntöstä otettuna.

ALOITIMME neljän hengen testiporukalla, Jari Tuiskunen, Markku Autio, Rautu-Reiska ja allekirjoittanut, kalastuksen Reijo Sumasen vinkkien pohjalta maantiesillan yläpuolelta, saaren luota.

”Eilen siitä nousi pari 5 kilon toutainta, joten kannattaa kokeilla”, kertoi Reijo meille vihjeitä.

Ja suomalainenhan lähtee kalastamaan jo saatuja kaloja, kuinkas muutenkaan. No mahdollisuus saantiin tietenkin oli, sillä eiliset kalat oli päästetty takaisin jokeen. Ja olihan siellä odottamassa kenties jopa suurempia ja useampia toutaimia.

KOKENEENA kalastajana Jari tiesi kertoa, että jos johonkin vieheeseen ei nappaa riittävän heittelyn aikana, kannattaa vaihtaa viehettä ja paikkaa. Itsepintainen jyystäminen samassa paikassa ei ole toutainkalastuksessa kovinkaan tehokasta.

 Niinpä vajaan puolen tunnin tuloksettoman kalastuksen jälkeen siirryimme uusille apajille. Maantiesillan alapuolella on koski ja sen jälkeen suvantolaajentuma, joka on myös ottipaikan maineessa. Laavujen alapuolella on heittolaituri, johon seuraavaksi siirryttiin.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA


TOUTAIN on kuitenkin todella salaperäinen kala. Se nousee järvestä määrättyyn aikaa (vedenlämpötila määrää nousuajan) jokeen ja siellä kututapahtuma käynnistyy nopeana ja räminällä.  Asiantuntijat sanovat, että kutuaikaisen viehekalastuksen huippuhetket voivat kestää vain viikon, ehkä joskus hieman pitempään.

Toutaimen vapakalastajien kannattaakin olla hereillä alkukevään hetket.

Parhaita aikoja ei voi oikein yleistää, sillä jokainen kevät on jäidenlähtöineen ja tulvineen omanlaisensa. Mutta huhtikuun loppupuoli, toukokuun alku on yleensä ollut Kuokkalankoskilla todella hyvää aikaa.

Kyselemällä paikallisilta toimijoilta, tietoa parhaista hetkistä tulee kyllä nikottelematta. Kuokkalankoskelta löytyy infoa mm. www.kuokkalankosket.net Kuokkalankoskille istutetaan kesäkauden aikana myös onkikokoista kirjolohta oikukkaan luonnontoutaimen kaveriksi. Näin kalastajille saadaan lisää mielenkiintoa tulla kokeilemaan kalaonnea upeisiin maisemiin.

Kun sitten toutaimen saa tarttumaan vieheeseen, isku on todellakin tarponimainen jysäys. Sen kyllä vavassa tuntee selvästi, että kyseessä ei ole hauki tai kirjolohi.

Ensimmäisen isku jälkeen toutain käyttää massaa siimaa vastaan ja vääntää todella vahvasti. Silloin eroja tarponiin tulee, tarpooni kun hyppii, riehuu, repii ja raastaa. Mutta toki eri kaloja ovat, vaikka tässä vertaankin välillä näitä kahta toisiinsa.

Toutain on myös maistuva ruokakala, mutta varsin usein kalastajat laskevat kuvausten jälkeen kalan vapauteen. Ja toutain on rauhallinen kuvattava. Se poseeraa liikkumatta ja täten nopean kuvauksen jälkeen kalan voi vapauttaa takaisin.

Mutta jos päättää kalan ottaa, on se savustettuna todella maistuvaa. Särkikala kun on, niin isona se on aivan lahnanveroista savupöntöstä otettuna.

ALOITIMME neljän hengen testiporukalla, Jari Tuiskunen, Markku Autio, Rautu-Reiska ja allekirjoittanut, kalastuksen Reijo Sumasen vinkkien pohjalta maantiesillan yläpuolelta, saaren luota.

”Eilen siitä nousi pari 5 kilon toutainta, joten kannattaa kokeilla”, kertoi Reijo meille vihjeitä.

Ja suomalainenhan lähtee kalastamaan jo saatuja kaloja, kuinkas muutenkaan. No mahdollisuus saantiin tietenkin oli, sillä eiliset kalat oli päästetty takaisin jokeen. Ja olihan siellä odottamassa kenties jopa suurempia ja useampia toutaimia.

Jari kokeneena kalastaja tiesi kertoa, että jos johonkin vieheeseen ei nappaa riittävän heittelyn aikana, kannattaa vaihtaa viehettä ja paikkaa. Itsepintainen jyystäminen samassa paikassa ei ole toutainkalastuksessa kovinkaan tehokasta.

 Niinpä vajaan puolen tunnin tuloksettoman kalastuksen jälkeen siirryimme uusille apajille. Maantiesillan alapuolella on koski ja sen jälkeen suvantolaajentuma, joka on myös ottipaikan maineessa. Laavujen alapuolella on heittolaituri, johon seuraavaksi siirryttiin.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA