Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

ISTUIN joenpenkalla kahden puskan välissä ja katselin edessäni hiljakseen virtaavaa pikkupuroa. Katseeni haravoi hiljakseen eteenpäin soljuvaa virranosaa, joka alkoi pikkuhiljaa keriä vauhtia ennen muuttumistaan pieniksi kuohupäiksi.

Oli keskipäivä juhannusaattona. Olin lähtenyt purolle pariksi tunniksi katsomaan, mitä siellä tapahtuu ja nauttimaan viileähköstä, muttei kuitenkaan kylmästä kesäpäivästä. Perhovapa oli mukanani lähinnä malliksi, vaikka ajatuksena oli heittää pari harkittua heittoa.

Rauhallinen elämän tuumailu keskeytyi, kun näkökentän reunassa tapahtui jotain. Kun katse tavoitti oikean paikan, veden pinnassa näkyi vain heikkoa väreilyä. Jäin kuitenkin seuraamaan kohtaa, josko tapahtuma toistuisi ja paljastaisi, oliko kyseessä kenties kala, joka söi jotain vedenpinnasta.

HETKEN päästä vedenpinta rikkoutui taas. Näin kuinka pinnan alla tapahtui ja pyrstön kärki rikkoi vedenpinnan. Sama tapahtuma toistui muutaman kerran, mutta yhdessäkään tilanteessa en nähnyt pinnalla minkään näköisiä hyönteisiä, eikä kalasta näkynyt kuin evän kärki tai pieni häivähdys selkää.

Ruokailu tapahtui siis pintakalvon alla.

Katselin ympärilleni ja yritin etsiä ilmasta hyönteisiä ja selvittää, mikä hyönteinen kuoriutui. Mitään merkittävää ei hyttysten lisäksi näkynyt, joten ruokailun kohde jäi salaisuudeksi.

TÄLLAISISSA tilanteissa täytyy edetä perstuntumalla. Olin ottanut mukaan tasan yhden rasian, jossa oli sekalainen valikoima nymfejä, pupia ja klassikko-uppoperhoja.

Jostain syystä valitsin mustan nymfin, jonka olin kaiketi joskus sitonut matkimaan koskikorennon nymfiä. Perho oli kauttaaltaan musta, ja sen pyrstösukaset ja jalat oli sidottu hanhen mustista biots-siikasista.

Mitään järkiperustetta valinnalle ei ollut, mutta perho näytti silmään hyvälle, joten valitsin sen. Samalla toteutui vanha viisaus, jonka mukaan "ottiperho on se, jonka otat rasiasta ja sidot perukkeen päähän".

SITAISIN perhon kiinni, otin hieman heittosiimaa ulos, tartuin perhosta kiinni ja viritin sitä kuin jousiampuja jousen jännettä ja laukaisin perhon veteen. Olin tosiaan pienellä purolla, enkä halunnut nousta seisomaan ja säikyttämään kalaa rymyämiselläni.

Perho tipahti nätisti lähestulkoon oikealla uittolinjalle. Seurasin vavan kärjellä perhon uintia ja kala hyväksyi nymfin ensimmäisellä uitolla. Se ravisti voimakkaasti ja järjesti sen jälkeen näyttävän hyppysarjan, jolla olisi saanut hyvät pisteen permantovoimistelun arvokisoissa.

Väsytin kalaa päättäväisesti mutta repimättä. Ilmalennon aikana näin, että se oli taimen ja alamittainen sellainen.

KALA oli lopulta noin 35-36 senttiä pitkä ja vapautin sen suonipihtien avulla nostamatta sitä vedestä. Lyttyyn puristettu väkänen teki vapauttamisesta helppoa. Kala katosi viileään puroveteen pienestä rymistelystä huolimatta virkeänä.

Saman reissun aikana pääsin myös tavoitekalan makuun. Kyseinen puro on paikka, josta haen ensisijaisesti harjusta. Kyseisellä mustalla nymfillä yhytin jonkin matkaa alempaa karvan verran päälle 40-senttisen harjuksen ja pari hieman pienempää hopeakylkeä.

Ruokailevan kalan kalastaminen on perhokalastuksen suola. Kun malttaa odottaa ja seurata joen reunalta virtaa ja sen tapahtumia, kaikki ylimääräinen vispaaminen jää väliin.

Joskus virpomistakin tarvitaan, mutta nautinnollisinta kalastus on, kun malttaa mielensä ja odottaa tapahtumia.

Ruokailevan kalan kalastaminen on perhokalastuksen suola."

 

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

ISTUIN joenpenkalla kahden puskan välissä ja katselin edessäni hiljakseen virtaavaa pikkupuroa. Katseeni haravoi hiljakseen eteenpäin soljuvaa virranosaa, joka alkoi pikkuhiljaa keriä vauhtia ennen muuttumistaan pieniksi kuohupäiksi.

Oli keskipäivä juhannusaattona. Olin lähtenyt purolle pariksi tunniksi katsomaan, mitä siellä tapahtuu ja nauttimaan viileähköstä, muttei kuitenkaan kylmästä kesäpäivästä. Perhovapa oli mukanani lähinnä malliksi, vaikka ajatuksena oli heittää pari harkittua heittoa.

Rauhallinen elämän tuumailu keskeytyi, kun näkökentän reunassa tapahtui jotain. Kun katse tavoitti oikean paikan, veden pinnassa näkyi vain heikkoa väreilyä. Jäin kuitenkin seuraamaan kohtaa, josko tapahtuma toistuisi ja paljastaisi, oliko kyseessä kenties kala, joka söi jotain vedenpinnasta.

HETKEN päästä vedenpinta rikkoutui taas. Näin kuinka pinnan alla tapahtui ja pyrstön kärki rikkoi vedenpinnan. Sama tapahtuma toistui muutaman kerran, mutta yhdessäkään tilanteessa en nähnyt pinnalla minkään näköisiä hyönteisiä, eikä kalasta näkynyt kuin evän kärki tai pieni häivähdys selkää.

Ruokailu tapahtui siis pintakalvon alla.

Katselin ympärilleni ja yritin etsiä ilmasta hyönteisiä ja selvittää, mikä hyönteinen kuoriutui. Mitään merkittävää ei hyttysten lisäksi näkynyt, joten ruokailun kohde jäi salaisuudeksi.

TÄLLAISISSA tilanteissa täytyy edetä perstuntumalla. Olin ottanut mukaan tasan yhden rasian, jossa oli sekalainen valikoima nymfejä, pupia ja klassikko-uppoperhoja.

Jostain syystä valitsin mustan nymfin, jonka olin kaiketi joskus sitonut matkimaan koskikorennon nymfiä. Perho oli kauttaaltaan musta, ja sen pyrstösukaset ja jalat oli sidottu hanhen mustista biots-siikasista.

Mitään järkiperustetta valinnalle ei ollut, mutta perho näytti silmään hyvälle, joten valitsin sen. Samalla toteutui vanha viisaus, jonka mukaan "ottiperho on se, jonka otat rasiasta ja sidot perukkeen päähän".

SITAISIN perhon kiinni, otin hieman heittosiimaa ulos, tartuin perhosta kiinni ja viritin sitä kuin jousiampuja jousen jännettä ja laukaisin perhon veteen. Olin tosiaan pienellä purolla, enkä halunnut nousta seisomaan ja säikyttämään kalaa rymyämiselläni.

Perho tipahti nätisti lähestulkoon oikealla uittolinjalle. Seurasin vavan kärjellä perhon uintia ja kala hyväksyi nymfin ensimmäisellä uitolla. Se ravisti voimakkaasti ja järjesti sen jälkeen näyttävän hyppysarjan, jolla olisi saanut hyvät pisteen permantovoimistelun arvokisoissa.

Väsytin kalaa päättäväisesti mutta repimättä. Ilmalennon aikana näin, että se oli taimen ja alamittainen sellainen.

KALA oli lopulta noin 35-36 senttiä pitkä ja vapautin sen suonipihtien avulla nostamatta sitä vedestä. Lyttyyn puristettu väkänen teki vapauttamisesta helppoa. Kala katosi viileään puroveteen pienestä rymistelystä huolimatta virkeänä.

Saman reissun aikana pääsin myös tavoitekalan makuun. Kyseinen puro on paikka, josta haen ensisijaisesti harjusta. Kyseisellä mustalla nymfillä yhytin jonkin matkaa alempaa karvan verran päälle 40-senttisen harjuksen ja pari hieman pienempää hopeakylkeä.

Ruokailevan kalan kalastaminen on perhokalastuksen suola. Kun malttaa odottaa ja seurata joen reunalta virtaa ja sen tapahtumia, kaikki ylimääräinen vispaaminen jää väliin.

Joskus virpomistakin tarvitaan, mutta nautinnollisinta kalastus on, kun malttaa mielensä ja odottaa tapahtumia.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA