Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

MONIEN tutkimusten mukaan supikoiran rooli joidenkin sairauksien levittäjänä ja kantajana on merkityksellinen riski- ja haittatekijä koko Euroopan alueella. Merkittävimmät terveysriskitekijät ovat rapies eli vesikauhu, loistaudeista myyräekinokokki, kapi ja trikinelloosi, joiden levittäjä ja kantaja supikoira voi olla.

Suomessa supikoira tunnetaan erityisesti vesikauhun (raivotauti, rabies) levittäjänä. Varsinkin nuorten yksilöiden liikkuessa pitkiä matkoja syysvaelluksensa aikana sekä talvehtimisluolaansa etsiessään ne joutuvat tekemisiin lajikumppaniensa kanssa, jolloin taudin leviämisriski on suuri (Helle & Taskinen 1991). 

Suomen supikoirissa esiintyy myös syyhypunkkia eli kettukapia, jolloin tauti on riski tarttua myös metsästys- ja pihakoirille.

SUPIKOIRAN aiheuttamien haittojen pelätään lisääntyvän entuudestaan. Pahimpana uhkakuvana esitetään supikoirien mukanaan kantamien keskieurooppalaisten loistautien leviäminen myös Suomeen. 

Loistautien takia esimerkiksi luonnon marjat on jouduttu keittämään ennen käyttöä. Sama ongelma voisi olla mahdollinen myös Suomessa.

Supikoirakanta mahdollistaa tartuntatautien muodostumisen epidemiaksi, joten kanta pitäisi saada pidettyä alhaisena. On oletettu, että ilman supikoiran runsautta rabies ei olisi voinut muodostua eteneväksi epidemiaksi.

Myös Suomen ”vaarallisin peto” puutiainen leviää supikoiran mukana. Supikoira kelpaa punkin veriaterian lähteeksi. Varsinkin nymfivaiheen puutiaiset käyttävät hiirien ja myyrien lisäksi supikoiria veriaterian lähteeksi.

SUPIKOIRAN metsästystä voidaan pitää myös osana luonnonsuojelua. Supikoiria metsästetään perinteisesti loukku- ja haaskapyynnillä, pysäyttävää koiraa käyttäen sekä luolista pyytämällä.

Vastuullisesti toimiessaan metsästäjä noudattaa lakeja ja säädöksiä sekä yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä. Säännöksillä varmistetaan, että supikoiria voidaan torjua tehokkaasti aiheuttamatta eläimille tarpeetonta kärsimystä. 

Eläinsuojelulaissa (247/1996) on säädetty tarkasti eläinten lopettamisesta.

METSÄSTYSASETUKSEN 11. pykälän mukaan elävänä pyytävän ja muun pyyntilaitteen on oltava sellainen, että eläin mahtuu siinä seisomaan ja makaamaan luonnollisessa asennossa vahingoittamatta itseään.

Supikoiran pyynnissä on tehokkaimmaksi osoittautunut Kanu-loukku, jonka pyytävyyden salaisuus on sen avonaisuus sekä suuri koko. Huolellisesti maastoon sulautettuun loukkuun supikoirat menevät yllättävän helposti. 

Totutteluruokinta on myös tärkeä osa loukuilla pyyntiä, jolloin supikoirat oppivat käymään loukuilla. Joskus suureen loukkuun voi mennä useampikin supikoira samaan aikaan.

LOUKKUPYYNNIN valmistelut aloitetaan syöttämällä pyydyksiä jo loppukesällä, jolloin eläimet tottuvat vierailemaan niissä. Syöttejä kannattaa levitellä myös loukun ympäristöön.  

Supikoiralle kelpaavat esimerkiksi kalanperkeet, eikä se ole ronkeli syöttien tuoreuden kanssa. Pilaantunutkin sapuska kelpaa.

Pyynnissä olevat loukut on tarkistettava vähintään kerran vuorokaudessa. Supikoirat liikkuvat yleensä yöaikaan ja hämärässä, joten loukut pitäisi tarkistaa aamuisin. Näin loukkuun jääneet eläimet olisivat loukussa mahdollisimman vähän aikaa. 

Lisäksi loukkuun jääneen rauhoitetun eläimen saisi vapautettua nopeasti. Loukusta saaliiksi saatu supikoira lopetetaan ampumalla sitä tarkoitukseen soveltuvalla aseella päähän.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA


Supikoiria metsästetään perinteisesti loukku- ja haaskapyynnillä, pysäyttävää koiraa käyttäen sekä luolista pyytämällä."


"


Kuva: Matti Vehviläinen

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


Supikoira levittää vaarallisia tauteja

Monien tutkimusten mukaan supikoiran rooli joidenkin sairauksien levittäjänä ja kantajana on merkityksellinen riski- ja haittatekijä koko Euroopan alueella. Merkittävimmät terveysriskitekijät ovat rapies eli vesikauhu, loistaudeista myyräekinokokki, kapi ja trikinelloosi, joiden levittäjä ja kantaja supikoira voi olla.

Suomessa supikoira tunnetaan erityisesti vesikauhun (raivotauti, rabies) levittäjänä. Varsinkin nuorten yksilöiden liikkuessa pitkiä matkoja syysvaelluksensa aikana sekä talvehtimisluolaansa etsiessään ne joutuvat tekemisiin lajikumppaniensa kanssa, jolloin taudin leviämisriski on suuri (Helle & Taskinen 1991). 

Suomen supikoirissa esiintyy myös syyhypunkkia eli kettukapia, jolloin tauti on riski tarttua myös metsästys- ja pihakoirille.

Supikoiran aiheuttamien haittojen pelätään lisääntyvän entuudestaan. Pahimpana uhkakuvana esitetään supikoirien mukanaan kantamien keskieurooppalaisten loistautien leviäminen myös Suomeen. Loistautien takia esimerkiksi luonnon marjat on jouduttu keittämään ennen käyttöä. Sama ongelma voisi olla mahdollinen myös Suomessa.

Supikoirakanta mahdollistaa tartuntatautien muodostumisen epidemiaksi, joten kanta pitäisi saada pidettyä alhaisena. On oletettu, että ilman supikoiran runsautta rabies ei olisi voinut muodostua eteneväksi epidemiaksi.

Myös Suomen ”vaarallisin peto” puutiainen leviää supikoiran mukana. Supikoira kelpaa punkin veriaterian lähteeksi. Varsinkin nymfivaiheen puutiaiset käyttävät hiirien ja myyrien lisäksi supikoiria veriaterian lähteeksi.

Metsästyksessä ei siedetä julmuutta

Supikoiran metsästystä voidaan pitää myös osana luonnonsuojelua. Supikoiria metsästetään perinteisesti loukku- ja haaskapyynnillä, pysäyttävää koiraa käyttäen sekä luolista pyytämällä.

Vastuullisesti toimiessaan metsästäjä noudattaa lakeja ja säädöksiä sekä yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä. Säännöksillä varmistetaan, että supikoiria voidaan torjua tehokkaasti aiheuttamatta eläimille tarpeetonta kärsimystä. Eläinsuojelulaissa (247/1996) on säädetty tarkasti eläinten lopettamisesta.

Supikoiria elävänä pyytävillä koukuilla

Metsästysasetuksen 11. pykälän mukaan elävänä pyytävän ja muun pyyntilaitteen on oltava sellainen, että eläin mahtuu siinä seisomaan ja makaamaan luonnollisessa asennossa vahingoittamatta itseään.

Supikoiran pyynnissä on tehokkaimmaksi osoittautunut Kanu-loukku, jonka pyytävyyden salaisuus on sen avonaisuus sekä suuri koko. Huolellisesti maastoon sulautettuun loukkuun supikoirat menevät yllättävän helposti. Totutteluruokinta on myös tärkeä osa loukuilla pyyntiä, jolloin supikoirat oppivat käymään loukuilla. Joskus suureen loukkuun voi mennä useampikin supikoira samaan aikaan.

Loukkupyynnin valmistelut aloitetaan syöttämällä pyydyksiä jo loppukesällä, jolloin eläimet tottuvat vierailemaan niissä. Syöttejä kannattaa levitellä myös loukun ympäristöön.  Supikoiralle kelpaavat esimerkiksi kalanperkeet, eikä se ole ronkeli syöttien tuoreuden kanssa. Pilaantunutkin sapuska kelpaa.

Pyynnissä olevat loukut on tarkistettava vähintään kerran vuorokaudessa. Supikoirat liikkuvat yleensä yöaikaan ja hämärässä, joten loukut pitäisi tarkistaa aamuisin. Näin loukkuun jääneet eläimet olisivat loukussa mahdollisimman vähän aikaa. Lisäksi loukkuun jääneen rauhoitetun eläimen saisi vapautettua nopeasti. Loukusta saaliiksi saatu supikoira lopetetaan ampumalla sitä tarkoitukseen soveltuvalla aseella päähän.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

Kuva: Matti Vehviläinen