Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

ELETTIIN  2000-luvun alkuvuosia. Olin tuore perhokalastaja, joka oli vasta oppinut sitomaan perhoja reseptien pohjalta. Sidoin silloin mahdollisimman paljon erilaisia perhoja ihan vain oppiakseni, kuinka niitä tehdään.

Lohiperhot tuntuivat silloin hankalilta haasteilta, enkä kokenut jostain syystä suurta intohimoa lohenkalastusta kohtaan, vaikka asuin Kotkassa ja Langinkoski oli asunnoltani käytännössä 200 metrin päässä. Oikeastaan ainoa lohiperho, jonka sidontaan uskalsin tarttua silloin alkuvaiheissa oli Sarvijaakko.

Ja koska aloittelevan sitojan materiaalipakki oli nykyistä huomattavan paljon ohuempi, jouduin hieman säveltämään materiaalien kanssa. En ollut esimerkiksi hankkinut lainkaan isoja kaksihaarakoukkuja, joten sidoin ensimmäisiä Sarvijaakko-viritelmiäni pieniin kaksihaaroihin.

Tuloksena oli siis Sarvijaakon jonkinasteinen muunnelma, jolle en oikein keksinyt edes käyttöä. Kunhan nyt sidoin niitä muutaman kappaleen rasiaan siltä varalta, että jos ehkä joskus, jotain.

NIIHIN aikoihin kävin kalastamassa yksinomaan Jaalan Sonnanjoella ja Luumäen Kyykoskilla. Sonnanjoki tarjosi luontaista harjus- ja taimenkantaa, Kyykoski lähinnä istutuskaloja, sekä harvoin ja sattumalta pieniä harjuksia.

Eräänä heinäkuun alun päivänä olin taas Kyykoskilla virpomassa. Olin jo oppinut tunnistamaan koskesta ne paikat, joista taimenta saattoi yhyttää ja heittelin silloisilla, hieman kömpelöillä, streamereilläni parhaita ottipaikkoja. Olin jo oppinut saamaan taimenia, mutta sillä kertaa paikka tuntui kovin hiljaiselta.

Pari vaapunheittäjää kävi myös kokeilemassa samoja paikkoja, kun minä pidin taukoa, mutta heidänkään vapansa eivät nöyrtyneet ja he lähtivät pian pois.

Päätin hetken oikusta kokeilla Sarvijaakkoa, koska ne olivat vielä täysin sidontakuivia, eikä oikeastaan ollut mitään syytä olla kokeilematta.

MINULLA ei ollut oikein käsitystä, miten olisin kalastanut kyseisellä perholla, joten heitin ensimmäisen heiton ylävirtaan ja annoin sen valua kovan virran sivussa vapaasti virran mukana. Heti ensimmäisellä heitolla näin, kuinka taimen pyörähti kiven takaa ja yritti tavoittaa virran mukana valuvaa perhoa mutta iski ohi.

Hätkähdin hetkeksi. Siirryin pari metriä alemmas ja heitin uudelleen. Valutin perhon samasta kohdasta ja sama toistui: taimen pyörähti kiven takaa ja iski perhoon, ja jäi tällä kertaa kiinni. Se oli yksi suurimmista siihen mennessä saamistani taimenista. Hiukan alle 50-senttinen istukas, jonka kopistin koriin mukaan.

SIIRRYIN hieman ylemmäs ja kahlasin varovasti kyseisen kosken hot spot -paikkaan ja heitin perhon alaviistoon ja annoin sen lipua virran poikki. Kolmannella heitolla siihen iski hieman pienempi taimen, mutta sekin silloisen alamitan täyttävä istukas.

Olin pieksänyt kyseisiä kohtia jo aiemmin päivällä streamereiden kanssa, mutta tuloksetta.

Olen sittemmin sitonut Sarvijaakkoja myös yksihaaraiseen koukkuun ja nykyisin käytänkin yksinomaan niitä. Sarvijaakko on osoittautunut oivalliseksi peliksi myös harjuksille, vaikkakin harjukselle se ei edelleenkään ole ykkösvalinta.

EN edelleenkään kalasta lohta. Minua kiehtovat ruokailevat kalat ja nykyisin pääasiassa harjus. Sarvijaakko ei sinänsä oikein osu ikkunaan, koska se ei minun käsittääkseni jäljittele mitään ravintokohdetta.

En tiedä, mikä taimenta kiehtoo pienessä Sarvijaakko-muunnoksessa. Oletan, että se tulkitsee sen nymfiksi, mutta tämä on vain oletus. 

Perhokalastusta ei pidä teoretisoida liikaa, vaikka usein siihen tulee kova houkutus. Olen hyväksynyt tämän mysteerin, ja viisaammat selittäkööt, jos haluavat.

Taimen pyörähti kiven takaa ja iski perhoon, ja jäi tällä kertaa kiinni."

 

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

ELETTIIN  2000-luvun alkuvuosia. Olin tuore perhokalastaja, joka oli vasta oppinut sitomaan perhoja reseptien pohjalta. Sidoin silloin mahdollisimman paljon erilaisia perhoja ihan vain oppiakseni, kuinka niitä tehdään.

Lohiperhot tuntuivat silloin hankalilta haasteilta, enkä kokenut jostain syystä suurta intohimoa lohenkalastusta kohtaan, vaikka asuin Kotkassa ja Langinkoski oli asunnoltani käytännössä 200 metrin päässä. Oikeastaan ainoa lohiperho, jonka sidontaan uskalsin tarttua silloin alkuvaiheissa oli Sarvijaakko.

Ja koska aloittelevan sitojan materiaalipakki oli nykyistä huomattavan paljon ohuempi, jouduin hieman säveltämään materiaalien kanssa. En ollut esimerkiksi hankkinut lainkaan isoja kaksihaarakoukkuja, joten sidoin ensimmäisiä Sarvijaakko-viritelmiäni pieniin kaksihaaroihin.

Tuloksena oli siis Sarvijaakon jonkinasteinen muunnelma, jolle en oikein keksinyt edes käyttöä. Kunhan nyt sidoin niitä muutaman kappaleen rasiaan siltä varalta, että jos ehkä joskus, jotain.

NIIHIN aikoihin kävin kalastamassa yksinomaan Jaalan Sonnanjoella ja Luumäen Kyykoskilla. Sonnanjoki tarjosi luontaista harjus- ja taimenkantaa, Kyykoski lähinnä istutuskaloja, sekä harvoin ja sattumalta pieniä harjuksia.

Eräänä heinäkuun alun päivänä olin taas Kyykoskilla virpomassa. Olin jo oppinut tunnistamaan koskesta ne paikat, joista taimenta saattoi yhyttää ja heittelin silloisilla, hieman kömpelöillä, streamereilläni parhaita ottipaikkoja. Olin jo oppinut saamaan taimenia, mutta sillä kertaa paikka tuntui kovin hiljaiselta.

Pari vaapunheittäjää kävi myös kokeilemassa samoja paikkoja, kun minä pidin taukoa, mutta heidänkään vapansa eivät nöyrtyneet ja he lähtivät pian pois.

Päätin hetken oikusta kokeilla Sarvijaakkoa, koska ne olivat vielä täysin sidontakuivia, eikä oikeastaan ollut mitään syytä olla kokeilematta.

MINULLA ei ollut oikein käsitystä, miten olisin kalastanut kyseisellä perholla, joten heitin ensimmäisen heiton ylävirtaan ja annoin sen valua kovan virran sivussa vapaasti virran mukana. Heti ensimmäisellä heitolla näin, kuinka taimen pyörähti kiven takaa ja yritti tavoittaa virran mukana valuvaa perhoa mutta iski ohi.

Hätkähdin hetkeksi. Siirryin pari metriä alemmas ja heitin uudelleen. Valutin perhon samasta kohdasta ja sama toistui: taimen pyörähti kiven takaa ja iski perhoon, ja jäi tällä kertaa kiinni. Se oli yksi suurimmista siihen mennessä saamistani taimenista. Hiukan alle 50-senttinen istukas, jonka kopistin koriin mukaan.

SIIRRYIN hieman ylemmäs ja kahlasin varovasti kyseisen kosken hot spot -paikkaan ja heitin perhon alaviistoon ja annoin sen lipua virran poikki. Kolmannella heitolla siihen iski hieman pienempi taimen, mutta sekin silloisen alamitan täyttävä istukas.

Olin pieksänyt kyseisiä kohtia jo aiemmin päivällä streamereiden kanssa, mutta tuloksetta.

Olen sittemmin sitonut Sarvijaakkoja myös yksihaaraiseen koukkuun ja nykyisin käytänkin yksinomaan niitä. Sarvijaakko on osoittautunut oivalliseksi peliksi myös harjuksille, vaikkakin harjukselle se ei edelleenkään ole ykkösvalinta.

EN edelleenkään kalasta lohta. Minua kiehtovat ruokailevat kalat ja nykyisin pääasiassa harjus. Sarvijaakko ei sinänsä oikein osu ikkunaan, koska se ei minun käsittääkseni jäljittele mitään ravintokohdetta.

En tiedä, mikä taimenta kiehtoo pienessä Sarvijaakko-muunnoksessa. Oletan, että se tulkitsee sen nymfiksi, mutta tämä on vain oletus. Perhokalastusta ei pidä teoretisoida liikaa, vaikka usein siihen tulee kova houkutus. Olen hyväksynyt tämän mysteerin, ja viisaammat selittäkööt, jos haluavat.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA