Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

KYSYNTÄÄ pennuille oli jo ennen astutusta ja runsaasti sen jälkeenkin. Sama tilanne oli myös muilla tuntemillamme lyhytkarvaisten kasvattajilla. Lieneekö jostain syystä kiinnostus rotuun noussut ylipäätään.

Joka tapauksessa ei-oota siinä täytyi kiinnostuneille kyselijöille kertoa. Toki oli myös hankalaa etukäteen tietää, että monta pentua tulee, kuka sitten loppujen lopuksi pennun itselleen saa ja kuka ei.

Tympiä oli sitten pentujen synnyttyä soitella muutamat puhelut ja kertoa, että nyt ei valitettavasti tärpännyt. Jonkinlaiseen valintajärjestykseen me toki pennun ottajat laitettiin.

SIINÄ viiden viikon iässä olikin sitten vuorossa valintaprosessi. Siinä sitten pyörittely ja kaikenlaisten merkkien tunnistelu alkoi. Minkälaiset on kitalakimerkit, onko leuan alla luomessa monta karvaa, mitä näkyy korvakäytävässä jne.

 Loppujen lopuksi taidettiin itse kukin mennä sillä kuuluisalla mutulla. Hulluko näistä tietää, mitä niistä tulee. 

Toki tiettyjä luonteen piirteitä oli jo havaittavissa tässä vaiheessa. Osa saattoi enemmän tarkkailla tilanteita, kun toiset olivat jo päällään menollaan jne.

 Onneksi valinnat napsahteli itse asiassa ennakoidusti.

ENNEN valintoja Sanna listasi lopputuloksen ääneen tulevien omistajien “ominaisuuksia” peilaten ja niinhän se sitten lopulta menikin.

Meille jäi kotiin kasvamaan “Synkkä”. Tästä valinnasta suurimman vastuun ottikin tyttömme Alisa. Synkkä oli vienyt tytön sydämen, joten eihän siinä ollut vastaan sanomista.

LUOVUTUSIKÄÄ kohti mentäessä, joka on lain mukaan 7 viikkoa pentujen syntymästä, alkoi vauhti pentusilla kasvaa jo aikamoisiin mittoihin. Ei puhettakaan, että olisi kaikki päästänyt pihalle kerralla.

Siellä mentiin pitkin hankea jo ties minne. Siinä samalla pystyi kyllä samaistumaan, jos pentuja olisi ollut vaikkapa 12. Niiden laskuissahan ei tässä menovaiheessa pysy varmaan kukaan.

Onneksi pian oli luovutusaika käsillä ja pentuset alkoivat vaihtamaan kotipaikkaa. Sitä myötä laskuissakin oli sitten helpompi pysyä, kun rasavillit ulos laski.

NÄIN ensikertalaisena kasvattajana homma sujahteli melkoisen mukavasti. Tarinoita olen lukenut ja kuullut, että kaikki ei todellakaan mene aina niinkuin römssöössä, joten tämän suhteen olimme onnekkaita. 

Pohdimme myös, että koiraemon ominaisuudet äitiydessä lienevät myös periytyviä. Hopin emän Hetan pennutukset ovat onnistuneet myös mainiosti.

Kirjoitushetkellä pentujen ollessa jo 9 viikkoa kaikki ovat lähteneet pentulaatikon turvasta kohti uusia seikkailuja. Täytyy myöntää, että nyt on semmonen mukava kutku mielessä.

ON varmasti erittäin mielenkiintoista jatkossa sitten seurata pentujen kehitystä, otteita ja esiin putkahtelevia ominaisuuksia. Sitä myötä voidaan sitten alkaa arvioida Hopin ja Frippen perinnöllistä antia.

Toivottavasti kaikki pennut pysyvät terveinä ja lonkat ym. ovat kunnossa. Ennen kaikkea toivomme, että näistä seitsemästä kasvaa jahtikumppaneita pitkäksi aikaa.

Hulluko näistä tietää, mitä niistä tulee."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

KYSYNTÄÄ pennuille oli jo ennen astutusta ja runsaasti sen jälkeenkin. Sama tilanne oli myös muilla tuntemillamme lyhytkarvaisten kasvattajilla. Lieneekö jostain syystä kiinnostus rotuun noussut ylipäätään.

Joka tapauksessa ei-oota siinä täytyi kiinnostuneille kyselijöille kertoa. Toki oli myös hankalaa etukäteen tietää, että monta pentua tulee, kuka sitten loppujen lopuksi pennun itselleen saa ja kuka ei.

Tympiä oli sitten pentujen synnyttyä soitella muutamat puhelut ja kertoa, että nyt ei valitettavasti tärpännyt. Jonkinlaiseen valintajärjestykseen me toki pennun ottajat laitettiin.

SIINÄ viiden viikon iässä olikin sitten vuorossa valintaprosessi. Siinä sitten pyörittely ja kaikenlaisten merkkien tunnistelu alkoi. Minkälaiset on kitalakimerkit, onko leuan alla luomessa monta karvaa, mitä näkyy korvakäytävässä jne.

 Loppujen lopuksi taidettiin itse kukin mennä sillä kuuluisalla mutulla. Hulluko näistä tietää, mitä niistä tulee. Toki tiettyjä luonteen piirteitä oli jo havaittavissa tässä vaiheessa. Osa saattoi enemmän tarkkailla tilanteita, kun toiset olivat jo päällään menollaan jne. Onneksi valinnat napsahteli itse asiassa ennakoidusti.

 Ennen valintoja Sanna listasi lopputuloksen ääneen tulevien omistajien “ominaisuuksia” peilaten ja niinhän se sitten lopulta menikin.

Meille jäi kotiin kasvamaan “Synkkä”. Tästä valinnasta suurimman vastuun ottikin tyttömme Alisa. Synkkä oli vienyt tytön sydämen, joten eihän siinä ollut vastaan sanomista.

LUOVUTUSIKÄÄ kohti mentäessä, joka on lain mukaan 7 viikkoa pentujen syntymästä, alkoi vauhti pentusilla kasvaa jo aikamoisiin mittoihin. Ei puhettakaan, että olisi kaikki päästänyt pihalle kerralla.

Siellä mentiin pitkin hankea jo ties minne. Siinä samalla pystyi kyllä samaistumaan, jos pentuja olisi ollut vaikkapa 12. Niiden laskuissahan ei tässä menovaiheessa pysy varmaan kukaan.

Onneksi pian oli luovutusaika käsillä ja pentuset alkoivat vaihtamaan kotipaikkaa. Sitä myötä laskuissakin oli sitten helpompi pysyä, kun rasavillit ulos laski.

NÄIN ensikertalaisena kasvattajana homma sujahteli melkoisen mukavasti. Tarinoita olen lukenut ja kuullut, että kaikki ei todellakaan mene aina niinkuin römssöössä, joten tämän suhteen olimme onnekkaita. 

Pohdimme myös, että koiraemon ominaisuudet äitiydessä lienevät myös periytyviä. Hopin emän Hetan pennutukset ovat onnistuneet myös mainiosti.

Kirjoitushetkellä pentujen ollessa jo 9 viikkoa kaikki ovat lähteneet pentulaatikon turvasta kohti uusia seikkailuja. Täytyy myöntää, että nyt on semmonen mukava kutku mielessä.

ON varmasti erittäin mielenkiintoista jatkossa sitten seurata pentujen kehitystä, otteita ja esiin putkahtelevia ominaisuuksia. Sitä myötä voidaan sitten alkaa arvioida Hopin ja Frippen perinnöllistä antia.

Toivottavasti kaikki pennut pysyvät terveinä ja lonkat ym. ovat kunnossa. Ennen kaikkea toivomme, että näistä seitsemästä kasvaa jahtikumppaneita pitkäksi aikaa.