Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

POHJOIS-SUOMEN erämessut järjestetään nyt 13. kertaa ja ne ovat Pohjois-Suomen suurin messutapahtuma. Tällä kertaa kolmipäiväisenä järjestettävän tapahtuman teemoina ovat tutut metsästys, kalastus, retkeily ja luontokuvaus. Näytteilleasettajia Ouluhallissa ja sen ympäristössä on noin 400.

Vuonna 2017 messuilla vieraili neljän päivän aikana 46 200 kävijää. Vertailun vuoksi Riihimäellä kävi vuonna 2018 noin 40 000 ihmistä. Oulun messujen tämän vuoden tavoitteeksi on asetettu 35 000 kävijää.

TÄLLÄ kertaa Pohjois-Suomen erämessujen yksi pääteema on ruoka. Messuille rakentuu erillinen laadukas ja monipuolinen ruokamaailma-alue anniskeluoikeuksin. 

Erämessujen ensimmäisessä ruokamaailmassa pääsevät esille kotimaiset ja paikalliset maut sekä erähenkeen muokattu trendikäs street food. Lisäksi ravintoloitsijat ovat panostaneet erityisesti kasvisruokaan ja erityisruokavalioihin.

Messuilla esiintyvät muun muassa Mikko ”Peltsi” Peltola, seikkailija Jussi Pusa, luontokuvaajat Lassi Kujala ja Jari Peltomäki.

LISÄKSI messuilla on tarjolla akvaariossa kalastusta, akvaariossa sukellusta, jousiammuntaa, dronelennätystä, koiraesityksiä, eräelokuvia, kullanvaskausta, perhonheittoa, Konekarhu Jokke ja Koneilves Jamppa.

Messuohjelmassa on myös muun muassa tikanheittoa, palolaitoksen sammutusrata lapsille ja frisbeegolfia. Unohtaa ei sovi sitäkään, että messuilla on perinteisesti mahdollisuus tehdä ostoksia messutarjoushintaan.

Lisätietoja 

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


POHJOIS-SUOMEN erämessut järjestetään nyt 13. kertaa ja ne ovat Pohjois-Suomen suurin messutapahtuma. Tällä kertaa kolmipäiväisenä järjestettävän tapahtuman teemoina ovat tutut metsästys, kalastus, retkeily ja luontokuvaus. Näytteilleasettajia Ouluhallissa ja sen ympäristössä on noin 400.

Vuonna 2017 messuilla vieraili neljän päivän aikana 46 200 kävijää. Vertailun vuoksi Riihimäellä kävi vuonna 2018 noin 40 000 ihmistä. Oulun messujen tämän vuoden tavoitteeksi on asetettu 35 000 kävijää.

TÄLLÄ kertaa Pohjois-suomen erämessujen yksi pääteema on ruoka. Messuille rakentuu erillinen laadukas ja monipuolinen ruokamaailma-alue anniskeluoikeuksin.

 Erämessujen ensimmäisessä ruokamaailmassa pääsevät esille kotimaiset ja paikalliset maut sekä erähenkeen muokattu trendikäs street food. Lisäksi ravintoloitsijat ovat panostaneet erityisesti kasvisruokaan ja erityisruokavalioihin.

Messuilla esiintyvät muun muassa Mikko ”Peltsi” Peltola, seikkailija Jussi Pusa, luontokuvaajat Lassi Kujala ja Jari Peltomäki.

LISÄKSI messuilla on tarjolla akvaariossa kalastusta, akvaariossa sukellusta, jousiammuntaa, dronelennätystä, koiraesityksiä, eräelokuvia, kullanvaskausta, perhonheittoa, Konekarhu Jokke ja Koneilves Jamppa.

Messuohjelmassa on myös muun muassa tikanheittoa, palolaitoksen sammutusrata lapsille ja frisbeegolfia. Unohtaa ei sovi sitäkään, että mesuilla on perinteisesti mahdollisuus tehdä ostoksia messutarjoushintaan.

Lisätietoja