Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

MUTTA otetaan alusta, mikä Ahti Huvila…? Yhtiön johdosta löytyy vain Ojajärviä: toimitusjohtaja Olli-Pekka, hallituksen puheenjohtaja Pekka ja hallituksen jäsen Seija.

Käy ilmi, että Seija on omaa sukua Huvila ja liikkeen 70 vuotta sitten perustanut Ahti on hänen isänsä.

Jotta voi ymmärtää tätä päivää, pitää tuntea historia.

SEIJA kertoo, että hänen Ahti-isänsä aloitti kaupanteon sekatavarakaupasta, joka sijaitsi 7 kilometrin päässä Soinin kirkolta.

”Hän halusi alusta saakka tehdä asioita toisin kuin muut. Hän ymmärsi, ettei lähiseudun asiakasmäärä riitä suurten volyymien myyntiin. Asiakaskuntaa oli laajennettava kattamaan koko maan. Jo 1960-luvulla hän aloitti aseiden postimyynnin. Siihen aikaan laajempaa postimyyntiä harjoitti oikeastaan vain iso tamperelainen tavaratalo Anttila.”

Voidaankin katsoa, että Ahti Huvila valoi jo 1960-luvulla sen kaupankäynnin kivijalan, jolla yhtiö seisoo tänäkin päivänä.

ALUSSA Ahti Huvila julkaisi rivimainoksia valtakunnallisissa lehdissä. Niissä oli ainoastaan pitkä lista aseita ja jokaisen perässä hinta. Ja kun kauppias asetti hinnat oikealle kohdalle, alkoi kauppa käydä.

”Alkuaikoina äiti ajoi mopolla 7 kilometriä kylän postiin lähettämään isän pakkaamia paketteja asiakkaille”, Seija Ojajärvi nauraa.

Jo silloin Ahti Huvila ymmärsi, että kaupattavaa tavaraa piti olla varastossa, jotta se saatiin nopeasti matkaan.

VUOSIKYMMENTEN aikana Ahti Huvilan tuotevalikoima vaihteli niin, että sekatavarakauppa sai väistyä ja välillä myytiin kodinkoneitakin. Asemapaikkakin siirtyi kirkonkylään vuonna 1984.

Aseet ovat olleet Ahti Huvilan valikoimassa kuitenkin aivan alkuajoista lähtien. Yhtiön omistajiksi 1990-luvun alussa siirtyneet Seija ja Pekka Ojajärvi päättivät kymmenisen vuotta sitten keskittyä pelkästään aseiden ja muiden metsästysvarusteiden myyntiin.

”Kun samoihin aikoihin tapahtuneet valitettavat kouluampumiset johtivat aselakien kiristyksiin, mielessä kyllä kävi, oliko aseisiin keskittyminen virhe. Mutta koska lähinnä vain käsiaseita koskeva lainsäädäntö kiristyi ja käsiaseiden myynti oli ollut muutenkin vähäistä, selvisimme säikähdyksellä”, Pekka Ojajärvi muistelee.

”TOIMINTATAPAMME on periaatteeltaan edelleen sama kuin 1960-luvulla. Verkkokauppa on nykyisin korvannut rivi-ilmoitukset. Vaikka iso varasto vaatii tietenkin suuren pääoman, on olennaista, että meillä on varastossa tai hyllyssä tavara, jota kauppaamme. Kun saamme ostoluvan tänne meille, asiakas saa aseensa seuraavana päivänä”, Pekka Ojajärvi kertoo.

Ja kivijalkakaupan ovikin käy, vaikka Soini ei ole matkan varrella mihinkään. Sattumalta pistäytyviä asiakkaita tai ohikulkijoita ei suuressa, tyylikkäässä ja hyvin varustetussa myymälässä juurikaan näy.

”Meille ajellaan aivan asiasta tehden aina Oulua ja Helsinkiä myöten. Se selittyy sillä, että ne tuotteet, jotka tarjoamme verkkokaupassamme, löytyvät varmasti myös täältä paikan päältä.”

Toimintatapamme on periaatteeltaan edelleen sama kuin 1960-luvulla."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA