Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

PÄÄSIÄISENÄ oli aika yrittää uudelleen.

Miehemme sonnustautui ensin Typhoon 100G -lämpöalusasuun. Todella kylmien kelien aluspukua voi käyttää haalarina tai housuina ja takkina erikseen. Housuissa on henkselit. Lämpöalusasu maksaa 159 euroa.

”Kummassakin tapauksessa se on todella lämmin”, miehemme toteaa pukiessaan sitä päällensä. Mietimme, että aluspukua voi varmaan käyttää hyvinkin monipuolisesti muuallakin kuin pelastuspuvun alla.

Sitten hän puki pelastuspuvun vain puolittain päällensä. Ajatuksena oli, että rannan sulan reunaan kävellessä tulisi - lämpöalusasun kanssa - muuten pakahduttavan kuuma. Tähän mennessä pukeutumiseen oli kulunut muutama minuutti. Se tarkoittaa sitä, että puvun pukeminen on helppoa.

Nyt maltoimme hetken tutkia pukua ja sen yksityiskohtia. Säilytystaskut ja monet muut seikat korostivat sen kahta eri luonnetta.

TYPHOON on PELASTUSpuku. Siksi siinä on satsattu hienosti siihen juuri siihen käyttöön, jossa se toivon mukaan aina ja ainoastaan on: veneessä ja vesillä puuhasteluun. Ajatus ja toivehan tietenkin on, ettei pelastuskäyttöä tarvita koskaan ja puvun pelastusominaisuudet ovat tarpeen vain silloin, kun asiat ovat menneet – syystä tai toisesta – katastrofaalisesti pieleen.

Miehemme oli edelleen tyytyväinen puvun kuivakäyttöominaisuuksiin. ”Tässä on hyvin mukava olla, säilytystaskut, liikkuvuus ovat erinomaiset. Voisi tosin kuvitella, että helteellä tätä tuskin kukaan käyttää. Silloin se on liian kuuma. Mutta esimerkiksi loppukeväällä tai syksyllä tämä on aivan loistava pilkkipuku, tai tyrskykalastuspuku. Tämä päällä ei tarvitse pelätä sitä, että jää pettää tai aalto vie mennessään. Jos nimittäin tässä puvussa joutuu veteen, siellä – jos nyt ei ihan viihdy – ei ainakaan hätäänny”, hän järkeili hymyillen.

Sitten hän veti puvun yläosan päällensä ja sulki vyötärövetoketjun – tällä kertaa kunnolla. Naisista ja miehistä koostunut asiantuntijaraati vaati, että jutussa korostetaan sitä, että puku on todella hyvän näköinen. Pidämme siis lupauksemme ja korostamme, että puku on todella hyvän näköinen.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

PÄÄSIÄISENÄ oli aika yrittää uudelleen.

Miehemme sonnustautui ensin Typhoon 100G -lämpöalusasuun. Todella kylmien kelien aluspukua voi käyttää haalarina tai housuina ja takkina erikseen. Housuissa on henkselit. Se maksaa 159 euroa.

”Kummassakin tapauksessa se on todella lämmin”, miehemme toteaa pukiessaan sitä päällensä. Mietimme, että aluspukua voi varmaan käyttää hyvinkin monipuolisesti muuallakin kuin pelastuspuvun alla.

Sitten hän puki pelastuspuvun vain puolittain päällensä. Ajatuksena oli, että rannan sulan reunaan kävellessä tulisi - lämpöalusasun kanssa - muuten pakahduttavan kuuma. Tähän mennessä pukeutumiseen oli kulunut muutama minuutti. Se tarkoittaa sitä, että puvun pukeminen on helppoa.

Nyt maltoimme hetken tutkia pukua ja sen yksityiskohtia. Säilytystaskut ja monet muut seikat korostivat sen kahta eri luonnetta.

TYPHOON on PELASTUSpuku. Siksi siinä on satsattu hienosti siihen juuri siihen käyttöön, jossa se toivon mukaan aina ja ainoastaan on: veneessä ja vesillä puuhasteluun. Ajatus ja toivehan tietenkin on, ettei pelastuskäyttöä tarvita koskaan ja puvun pelastusominaisuudet ovat tarpeen vain silloin, kun asiat ovat menneet – syystä tai toisesta – katastrofaalisesti pieleen.

Miehemme oli edelleen tyytyväinen puvun kuivakäyttöominaisuuksiin. ”Tässä on hyvin mukava olla, säilytystaskut, liikkuvuus ovat erinomaiset. Voisi tosin kuvitella, että helteellä tätä tuskin kukaan käyttää. Silloin se on liian kuuma. Mutta esimerkiksi loppukeväällä tai syksyllä tämä on aivan loistava pilkkipuku, tai tyrskykalastuspuku. Tämä päällä ei tarvitse pelätä sitä, että jää pettää tai aalto vie mennessään. Jos nimittäin tässä puvussa joutuu veteen, siellä – jos nyt ei ihan viihdy – ei ainakaan hätäänny”, hän järkeili hymyillen.

Sitten hän veti puvun yläosan päällensä ja sulki vyötärövetoketjun – tällä kertaa kunnolla. Naisista ja miehistä koostunut asiantuntijaraati vaati, että jutussa korostetaan sitä, että puku on todella hyvän näköinen. Pidämme siis lupauksemme ja korostamme, että puku on todella hyvän näköinen.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA