Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

KAVERI  käryyttää pannulla pekonia ja munia, kahvinkeitin yskii mustaa pannuun ja ulkona pilkistää keväisen aamuauringon ensisäteet. Tai pilkistäisi, jos ei olisi räntäsade. Totuus heti alkuun, eihän me sinne Lappiin ehditty. Porontaljakota vaihtui vuokramökkiin ja moottorikelkka perässä vedettävään ahkioon.

Taimenien ja harjuksien pilkkimisestä ei kuitenkaan tingitä, sillä niitä ja siikaa sekä ahventakin löytyy 10 hehtaarin kokoisesta Iso-Peurajärvestä, jonka äkkiä syvenevistä rannoista ja kirkkaasta vedestä saa jääkausi ottaa vastuun.

Toiveissa oli, että kevät olisi ehtinyt pidemmälle ennen ”Lähi-Lappi-viikonloppua” ja jää olisi lumeton, mutta mitäpä se, kävikin päinvastoin. Edellisviikon aikana lunta oli tullut 20 senttiä lisää ja sen, kuten aiemminkin sataneen lumen huomasi, kun kävelimme kapeaa polkua jäälle.

PÄÄTIMME  aloittaa kalastuksen lammen ainoasta niemenkärjestä, joka tyypillisesti vetää lampea kiertäviä jalokaloja puoleensa. Vaikka olimme liikkeellä hyvissä ajoin, oli joku ehtinyt kairata puolentusinaa reikää jäähän. Jälkiä saaduista kaloista ei tosin näkynyt, ei tosin kalamiehiäkään.

Olin jo etukäteen kysellyt taimenia ennenkin pilkkineeltä Miettiseltä vinkkejä ottipeleistä ja saatujen ohjeiden mukaan käynyt täydentämässä pilkkitaskua pinkillä ja mustalalla MA- Liitsillä, joilla aloitinkin kalastuksen.

Tuskin ehdin pohjaa pöllyttämään kun kaveri jo kähisi:

”Ottaa varovasti.”

MIETTINEN nosti pilkkiä ylemmäksi värisyttäen sitä samalla.

”Mutustelee, mutustelee. No nyt! Ottihan se!”

Väsytykseen ei kokeneella kalamiehellä kauaa mennyt, sen verran kuitenkin, että ehdin sen dokumentoida. Ja olihan se hieno kala. Täydellisen ehjät evät ja pituutta kokonaiset 60 senttiä.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Mutustelee, mutustelee. No nyt! Ottihan se!"


"

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


Kaveri käryyttää pannulla pekonia ja munia, kahvinkeitin yskii mustaa pannuun ja ulkona pilkistää keväisen aamuauringon ensisäteet. Tai pilkistäisi, jos ei olisi räntäsade. Totuus heti alkuun, eihän me sinne Lappiin ehditty. Porontaljakota vaihtui vuokramökkiin ja moottorikelkka perässä vedettävään ahkioon.

Taimenien ja harjuksien pilkkimisestä ei kuitenkaan tingitä, sillä niitä ja siikaa sekä ahventakin löytyy 10 hehtaarin kokoisesta Iso-Peurajärvestä, jonka äkkiä syvenevistä rannoista ja kirkkaasta vedestä saa jääkausi ottaa vastuun.

Toiveissa oli, että kevät olisi ehtinyt pidemmälle ennen ”Lähi-Lappi-viikonloppua” ja jää ollut lumeton, mutta mitäpä se, kävikin päinvastoin. Edellisviikon aikana lunta oli tullut 20 senttiä lisää ja sen, kuten aiemminkin sataneen, lumen huomasi, kun kävelimme kapeaa polkua jäälle.

Päätimme aloittaa kalastuksen lammen ainoasta niemenkärjestä, joka tyypillisesti vetää lampea kiertäviä jalokaloja puoleensa. Vaikka olimme liikkeellä hyvissä ajoin, oli joku ehtinyt kairata puolentusinaa reikää jäähän. Jälkiä saaduista kaloista ei tosin näkynyt, ei tosin kalamiehiäkään.

Olin jo etukäteen kysellyt taimenia ennenkin pilkkineeltä Miettiseltä vinkkejä ottipeleistä ja saatujen ohjeiden mukaan käynyt täydentämässä pilkkitaskua pinkillä ja mustalalla MA- Liitsillä, joilla aloitinkin kalastuksen.

Tuskin ehdin pohjaa pöllyttämään kun kaveri jo kähisi:

”Ottaa varovasti.”

Miettinen nosti pilkkiä ylemmäksi värisyttäen sitä samalla.

”Mutustelee, mutustelee. No nyt! Ottihan se!”

Väsytykseen ei kokeneella kalamiehellä kauaa mennyt, sen verran kuitenkin, että ehdin sen dokumentoida. Ja olihan se hieno kala. Täydellisen ehjät evät ja pituutta kokonaiset 60 senttiä.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA