Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

MIKÄ  on Jouni Heinikosken käsitys siitä, että kiintiöt jäävät täyttymättä?

”Hylkeenpyynti on vaativa metsästysmuoto. Siihen tarvitaan merikelpoinen kalusto, kokemusta, jota toki saa pyynnin kautta, ja aikaa. Itse olen ollut pyyntivesillä ensimmäisen kerran jo 80-luvulla. Hallin pyynti tapahtuu pääasiassa keskimerellä ja pyyntireissulle saa varata yleensä noin viikon."

Jäiden seassa liikuttaessa olosuhteet ovat toisinaan hyvinkin vaativia, joskus jopa vaarallisia.  "Hyljettähän lähestytään aluksi jollalla ja lopuksi jäiden päällä ajopuulla, täsmälleen samaan tapaan kuin esi-isämmekin ovat aikoinaan tehneet", hän kertoo.

ERITYISESTI  loppukauden norpanpyynnin aikaan jäät saattavat olla hyvinkin petollisia. Jouni Heinikoski kertoo, että aivan aamusta jää saattaa kantaa vielä ajopuun, mutta päivemmällä se voi olla päivänpaisteen haurastama ja hengenvaarallinen.

”Pelkkä hylkeeseen osuminen keinuvasta veneestä tai jäälautalta on haasteellisesta”, huomauttaa Jouni.

”Ja ensimmäisen osuman pitää olla tappava, sillä haavoittunut hylje sukeltaa välittömästi ja painuu pohjaan. Hylkeen pyynnissä käytettävältä luodilta haetaan nopeaa avautumisnopeutta ja  tappotehoa. Käytettyjä luoteja ovat muun muassa Hornadyn V-max ja Noslerin Ballistic tip, toki monia muitakin hyviä löytyy”, ohjeistaa Jouni.

HYLKEELLÄ  on hyvä hajuaisti ja siksi sitä pitää pitää lähestyä aina tuulen alapuolelta.  "Ja hylje on muutenkin tullut aremmaksi kuin alkuvuosina, jolloin laukauksen ääni ei juurikaan vaikuttanut lauman käyttäytymiseen. Nykyisin laukauksen jälkeen jäälle jää ainoastaan osuman saanut yksilö.”

Jouni Heinikoski kertoo, että hyljettä tähdätään päähän tai kaulaan. "Osuma-ala ei ole suuri, eikä ympäristöään tarkkailevan hylkeen pää pysy kauaa paikallaan. Parasta on, jos hylkeet ovat laumassa, jolloin niiden tarkkaavaisuus herpaantuu.”

”Ja tällä hyljemäärällä, mitä Perämerelläkin nyt on, laumoja löytyy hyvin”, naurahtaa Jouni.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Hylkeenpyynti on vaativa metsästysmuoto."

"

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


Mikä on Jounin käsitys siitä, että kiintiöt jäävät täyttymättä?

”Hylkeenpyynti on vaativa metsästysmuoto. Siihen tarvitaan merikelpoinen kalusto, kokemusta, jota toki saa pyynnin kautta, ja aikaa. Itse olen ollut pyyntivesillä ensimmäisen kerran jo 80-luvulla. Hallin pyynti tapahtuu pääasiassa keskimerellä ja pyyntireissulle saa varata yleensä noin viikon.

Jäiden seassa liikuttaessa olosuhteet ovat toisinaan hyvinkin vaativia, joskus jopa vaarallisia.  Hyljettähän lähestytään aluksi jollalla ja lopuksi jäiden päällä ajopuulla, täsmälleen samaan tapaan kuin esi-isämmekin ovat aikoinaan tehneet.

”Erityisesti loppukauden norpanpyynnin aikaan jäät saattavat olla hyvinkin petollisia. Aivan aamusta jää saattaa kantaa vielä ajopuun, mutta päivemmällä se voi olla päivänpaisteen haurastama ja hengenvaarallinen.”

”Pelkkä hylkeeseen osuminen keinuvasta veneestä tai jäälautalta on haasteellisesta”, huomauttaa Jouni.

”Ja ensimmäisen osuman pitää olla tappava, sillä haavoittunut hylje sukeltaa välittömästi ja painuu pohjaan. Hylkeen pyynnissä käytettävältä luodilta haetaan nopeaa avautumisnopeutta ja  tappotehoa. Käytettyjä luoteja ovat muun muassa Hornadyn V-max ja Noslerin Ballistic tip, toki monia muitakin hyviä löytyy”, ohjeistaa Jouni.

”Hyvän hajuaistin omaavaan hyljettä pitää lähestyä aina tuulen alapuolelta. Ja hylje on muutenkin tullut aremmaksi kuin alkuvuosina, jolloin laukauksen ääni ei juurikaan vaikuttanut lauman käyttäytymiseen. Nykyisin laukauksen jälkeen jäälle jää ainoastaan osuman saanut yksilö.”

”Hyljettä tähdätään päähän tai kaulaan, eikä se osuma-ala ole todellakaan suuri, eikä ympäristöään tarkkailevan hylkeen pää pysy kauaa paikallaan. Parasta on, jos hylkeet ovat laumassa, jolloin niiden tarkkaavaisuus herpaantuu.”

”Ja tällä hyljemäärällä, mitä Perämerelläkin nyt on, laumoja löytyy hyvin”, naurahtaa Jouni.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA