Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

HALLIN metsästämiseen ei tarvita erillistä pyyntilupaa, vaan 1050 yksilön pyyntikiintiön täyttymistä seuraa Suomen riistakeskus.

Hallin metsästys on jaettu kolmeen kannanhoidolliseen alueeseen joilla on omat kiintiönsä: Perämeren-Merenkurkun kannanhoitoalue (633), Lounais-Suomen kannanhoitoalue (273) ja Suomenlahden kannanhoitoalue (144) (hallikiintiö suluissa).

Metsästäjän on ilmoitettava saamastaan hallisaalista viimeistään kolmantena arkipäivänä Suomen riistakeskukselle. Kiintiöiden etuna verrattuna aikaa ja resursseja vievän metsästysluvan anomiseen on se, että metsästyspainetta saadaan nopeasti kohdistettua muun muassa kalastuselinkeinoa haittaaviin yksilöihin.

HALLIN metsästykseen myönnetystä kiintiöstä saadaan saaliiksi ainoastaan noin 20 prosenttia. Yhtenä esteenä saaliin vähäisyydelle nähdään siinä, että Euroopan unioni kielsi vuonna 2015 hyljetuotteiden kaupan EU:n alueella. Tämä kielto koskee myös Suomessa metsästetyistä hylkeistä valmistettuja tuotteita.

Metsästettävää toki riittäisi. Tehdyissä laskennoissa Itämerellä havaittujen hallien määrä on noussut vajaassa 20 vuodessa alun 10 000 yksilöstä nykyiseen lähes 30 000 yksilöön, johon kannan kasvu näyttää tasoittuneen. Itämerennorpan kannaksi on arvioitu   13 600 yksilöä, joista suurin osa elää Perämeren alueella.

Itämerennorpan kannaksi on arvioitu 13 600 yksilöä."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA