Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

PÄÄTTELIN, että keskelle tähtäämällä olisi luoti lentoradallaan suunnilleen oikealla korkeudella. Parin minuutin kuluttua hivutin aseen selästäni hitaasti, väänsin suksilla seisten yläkropan epämukavaan 90 asteen kulmaan linnun suuntaan.

Aseen tussahdus ja riekko retkahti kumoon. Hemmetti! Tämmöistäkö tämä on? Eka riekko piekkarilla!

Hiihtelin vielä tovin varovaisesti koivikossa ja tapasin viisi-kuusi riekkoa 15-20 metrin etäisyydellä muutaman aarin alueella. Kaikki luottivat talvipukuunsa, eikä osa edes tuntunut huomaavan minua. Ammuin yhteensä kolme lintua.

Vaimennetun pienoiskiväärin laukaus ei näyttänyt häiritsevän riekkoja mitenkään. Arvelin, että koira ja viimeistään haulikon laukaus olisi säikäyttänyt koko parven kerralla lentoon.

Kolmantena yönä alkoi lumimyräkkä. Myrsky alkoi laantua vasta seuraavana iltapäivänä. Ulos ei siihen asti ollut mitään asiaa, koska näkyvyyskään ei riittänyt kelkkareitin merkkien havaitsemiseen. Kun päivä oli kovan tuulen vuoksi muutenkin pilalla, päätimme näkyvyyden parannuttua käyttää navakan myötätuulen hyväksemme hiihtämällä takaisin Kilpisjärvelle.

Myöhemmin Kilpisjärven tien läheisyydessä ei metsästys enää onnistunut, linnut olivat syystä tai toisesta (ilmeisesti metsästäjien tai petojen vuoksi) varuillaan, enkä ehtinyt huomaamaan niitä, ennen kuin lehahtivat pakoon.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA