Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

HULPPEASSA jahtikodassa meille tarjottiin herkullinen lounas, tarkat turvallisuusohjeet ja kartat, johon jokaiselle passimiehelle oli merkitty omat paikat. Isäntämme ja jahtipäällikkömme Jani Virtanen kertoi, että ajojahdit olisivat nopeita ja ehtisimme vetää niitä valoisan aikana kaksi.

Ensimmäisen päivän jahti olisi kuin harjoitus lauantain päätapahtumalle. Menisimme metsään ja tähtäilisimme lähinnä rusakkoja. Mutta koska alueella olisi mahdollisuus tavata kauriitakin, ottaisimme mukaan sekä haulikot että kiväärit.

Mukana oli kymmenkunta miestä, joista muutama olisi ajomies. Ajamassa olisi myös kaksi kokenutta koiraa: münsterinseisoja ja mäyräkoira.

Kun kaikki oli valmiina, nousimme autoihin ja lähdimme liikkeelle.

OLIPA  ylellisen mukavaa ja helppoa jahtia: meidät vietiin autoilla suoraan passipaikkoihin, jotka tiedettiin hyviksi. Karttoja ei passipaikkojen löytämiseen tarvittu, sillä meidät vietiin melkein kädestä pitäen niihin. Mutta kartoista oli mielenkiintoista katsoa, missä kukakin oli ja ennakoida, miten talvinen ajo tulisi etenemään.

Kun passimiehet ja ajomiehet olivat paikoillaan, jahti saattoi alkaa. Koirat voitiin laskea metsään.

Istuimme hiljaa paikoillamme. Aika kului, ja hiljaista oli muutenkin. Koirat ja suksilla ja lumikengillä liikkuvat ajomiehet kyllä uurastivat metsän hangessa, mutta mitään ei näkynyt eikä kuulunut.

HARMAA  lumisade piti näemmä rusakot tiukasti piilossa ja kauriiden jäljistä saimme päätellä, että ne olivat ehtineet poistua alueeltamme ennen kuin sille saavuimme.

Ensimmäisen ajon hiljaisuus jatkui toisellakin ajolla. Kun alkoi hämärtää, olimme saaneet vain yhden näköhavainnon rusakosta, joka sekin loikki vahingoittumattomana jatkamaan matkaansa.

Oli aika pistää pillit pussiin ja iloita siitä, että olimme saaneet olla ulkona hyvässä seurassa ja mukana erinomaisesti järjestetyssä jahdissa.

MIETIMME  siinä, että saalitta jääminen ei saa eikä voikaan olla pettymys, vaan se kuuluu metsästyksen luonteeseen. Pitää kuulua.

Ja se, että saalista tulee, sen pitää olla iloinen yllätys. Muuten metsästyksestä tulee liian vakavaa ja reppuun kertyy lopulta vain vähän saalista ja monta ikävältä tuntuvaa muistoa, joissa ei pitäisi olla mitään ikävää.

Ja onhan meillä kaksi jahtia vielä jäljelläkin…

Ensimmäisen päivän jahti olisi kuin harjoitus lauantain päätapahtumalle."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

HULPPEASSA jahtikodassa meille tarjottiin herkullinen lounas, tarkat turvallisuusohjeet ja kartat, johon jokaiselle passimiehelle oli merkitty omat paikat. Isäntämme ja jahtipäällikkömme Jani Virtanen kertoi, että ajojahdit olisivat nopeita ja ehtisimme vetää niitä valoisan aikana kaksi.

Ensimmäisen päivän jahti olisi kuin harjoitus lauantain päätapahtumalle. Menisimme metsään ja tähtäilisimme lähinnä rusakkoja. Mutta koska alueella olisi mahdollisuus tavata kauriitakin, ottaisimme mukaan sekä haulikot että kiväärit.

Mukana oli kymmenkunta miestä, joista muutama olisi ajomies. Ajamassa olisi myös kaksi kokenutta koiraa: münsterinseisoja ja mäyräkoira.

Kun kaikki oli valmiina, nousimme autoihin ja lähdimme liikkeelle.

Olipa ylellisen mukavaa ja helppoa jahtia: meidät vietiin autoilla suoraan passipaikkoihin, jotka tiedettiin hyviksi. Karttoja ei passipaikkojen löytämiseen tarvittu, sillä meidät vietiin melkein kädestä pitäen niihin. Mutta kartoista oli mielenkiintoista katsoa, missä kukakin oli ja ennakoida, miten talvinen ajo tulisi etenemään.

Kun passimiehet ja ajomiehet olivat paikoillaan, jahti saattoi alkaa. Koirat voitiin laskea metsään.

Istuimme hiljaa paikoillamme. Aika kului, ja hiljaista oli muutenkin. Koirat ja suksilla ja lumikengillä liikkuvat ajomiehet kyllä uurastivat metsän hangessa, mutta mitään ei näkynyt eikä kuulunut.

Harmaa lumisade piti näemmä rusakot tiukasti piilossa ja kauriiden jäljistä saimme päätellä, että ne olivat ehtineet poistua alueeltamme ennen kuin sille saavuimme.

Ensimmäisen ajon hiljaisuus jatkui toisellakin ajolla. Kun alkoi hämärtää, olimme saaneet vain yhden näköhavainnon rusakosta, joka sekin loikki vahingoittumattomana jatkamaan matkaansa.

Oli aika pistää pillit pussiin ja iloita siitä, että olimme saaneet olla ulkona hyvässä seurassa ja mukana erinomaisesti järjestetyssä jahdissa.

Mietimme siinä, että saalitta jääminen ei saa eikä voikaan olla pettymys, vaan se kuuluu metsästyksen luonteeseen. Pitää kuulua.

Ja se, että saalista tulee, sen pitää olla iloinen yllätys. Muuten metsästyksestä tulee liian vakavaa ja reppuun kertyy lopulta vain vähän saalista ja monta ikävältä tuntuvaa muistoa, joissa ei pitäisi olla mitään ikävää.

Ja onhan meillä kaksi jahtia vielä jäljelläkin…

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SVULLA