Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

VIIDEN  metrin päässä sulasta jäätä olikin sitten selkeästi ohuempi kerros. En tarkalleen tiedä kuinka paksua se siinä oli, koska se petti allani ja rojahdin sen läpi. Vain karvalakki jäi pinnalle.

Muistan selvästi, kuinka hätkähdyttävän virkistävä tunne se oli, kun naamani kastui. Mutta koska untuvatakkini oli täynnä ilmaa, pullahdin saman tien pintaan kuin korkki. Nappasin vaistomaisesti ensimmäisenä karvamyssyn takasin päähäni.

Onnekseni olen nuoruudessani uinut kilpaa. Onnistuin räpiköimään ylävartaloni varsin helposti jään päälle.

VESI  kohisi korvissani kun näin kaverini kauhistuneen, lähestulkoon hysteerisen ilmeen. Se huusi jotakin, mutta en saanut selvää mitä. Suorastaan liikutuin siitä, kuinka huolissaan se näytti olevan.

Tyynnyttelin sitä ja huusin selviäväni. ”Älä hätäile, pääsen kyllä ylös täältä!”

Miehen ilme ei tyyntynyt vähääkään ja huuto jatkui. Nyt sain selvää huudosta.

”Kaira! Se mun kaira jäi!”

KÄÄNNYIN  katsomaan taakseni ja siellä kaira lepäsi, jäällä tekemäni aika ison reiän toisella puolella. Haettava se oli. Pulahdin takaisin uimaan ja kauhoin hakemaan kairan talteen.  

Kun kaira oli tallessa, kaverini ilme suli hymyksi. Se kyllä näki ja oli varma, että pääsen avannosta omin voimin ylös.

”Lähetäänkö”, se kysyi ja nauroi linkussa.

”Ei lähetä vielä, täällähän on tosi kivaa…”

VAAKATASOSSA  potkin itseni jäälle. Aluksi jää meinasi pettää allani, mutta kantoi lopulta. Tässä on korostettava, että palastautumistani edesauttoi ratkaisevasti se, että osasin liikkua tottuneesti ja hätäilemättä vedessä.

Mitään sankarillista en todellakaan tehnyt, olin vain onnekas, kun osasin uida. Kokematon uimari olisi ollut pahassa pinteessä.

Kun nousin jäällä seisomaan, minua ei edes kunnolla palellut. Mutta kun vesi meni vaatteista kunnolla läpi, vilu tuli. Pistimme juoksuksi, mutta juoksu hyytyi nopeasti.

VÄITE,  että kylmä kangistaa nopeasti, pitää kirjaimellisesti paikkansa. Kankeus iskee kroppaan niin, että liikkeet hidastuvat merkittävästi - ja meinaavat pian loppua kokonaan.

Kun pääsimme lopulta autolle, oli yhdentekevää, vaikka etupenkki kastuikin märistä ja jäätyneistä vaatteistani. Nyt oli päästävä lämpimään. Tärisin holtittomassa horkassa, kun kaverini ohjasi auton mökin pihaan.

Tajusin, että jos olisin ollut yksin liikkeellä ja päässytkin omin voimin autolle, ajamisesta ei olisi tullut mitään. Silloin tiesin miltä tuntuu, kun on oikeasti kylmä. Pikkupalelu pilkillä on siihen verrattuna leikintekoa.

MÖKILLÄ  oli sauna lämpimänä. Olin kuullut, että kylmettynyttä ei saa viedä saunaan. Lämpimään oli pakko päästä, eikä mökin tuvan 22 plusastetta tuntunut tuossa tilassa lämpimältä ollenkaan. Järkenikin oli ilmeisen tukevassa jäässä, joten menimme saunan lauteille.

Muistan, kuinka joka paikkaa koski ja särki ankarasti, kun veri alkoi lauteilla taas kiertää kohmeisessa kropassani.

Ymmärsin samalla, miksei kylmettyneenä saa mennä saunaan. Löylyssä ja sen jälkeenkin sydämeni jyskytti ja muljusi niin, että jos minulla olisi ollut taipumusta sydänkohtaukseen, se olisi tullut. Onneksi ei tullut.

TAPAUS  oli hyvin opettavainen. Sen jälkeen en olekaan pudonnut jäihin. Enkä putoa.

Minusta muiden ei kannata kokeilla samaa uskoakseen, että heikoille jäille ei kannata mennä urheilemaan. Siinä voi lähteä henki, eikä onkimisen takia kannata ehkä kuolla.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA

Jää petti allani ja rojahdin sen läpi. Vain karvalakki jäi pinnalle."


"

VIIDEN  metrin päässä sulasta jäätä olikin sitten selkeästi ohuempi kerros. En tarkalleen tiedä kuinka paksua se siinä oli, koska se petti allani ja rojahdin sen läpi. Vain karvalakki jäi pinnalle.

Muistan selvästi, kuinka hätkähdyttävän virkistävä tunne se oli, kun naamani kastui. Mutta koska untuvatakkini oli täynnä ilmaa, pullahdin saman tien pintaan kuin korkki. Nappasin vaistomaisesti ensimmäisenä karvamyssyn takasin päähäni.

Onnekseni olen nuoruudessani uinut kilpaa. Onnistuin räpiköimään ylävartaloni varsin helposti jään päälle.

VESI  kohisi korvissani kun näin kaverini kauhistuneen, lähestulkoon hysteerisen ilmeen. Se huusi jotakin, mutta en saanut selvää mitä. Suorastaan liikutuin siitä, kuinka huolissaan se näytti olevan.

Tyynnyttelin sitä ja huusin selviäväni. ”Älä hätäile, pääsen kyllä ylös täältä!”

Miehen ilme ei tyyntynyt vähääkään ja huuto jatkui. Nyt sain selvää huudosta.

”Kaira! Se mun kaira jäi!”

KÄÄNNYIN  katsomaan taakseni ja siellä kaira lepäsi, jäällä tekemäni aika ison reiän toisella puolella. Haettava se oli. Pulahdin takaisin uimaan ja kauhoin hakemaan kairan talteen.  

Kun kaira oli tallessa, kaverini ilme suli hymyksi. Se kyllä näki ja oli varma, että pääsen avannosta omin voimin ylös.

”Lähetäänkö”, se kysyi ja nauroi linkussa.

”Ei lähetä vielä, täällähän on tosi kivaa…”

VAAKATASOSSA  potkin itseni jäälle. Aluksi jää meinasi pettää allani, mutta kantoi lopulta. Tässä on korostettava, että palastautumistani edesauttoi ratkaisevasti se, että osasin liikkua tottuneesti ja hätäilemättä vedessä.

Mitään sankarillista en todellakaan tehnyt, olin vain onnekas, kun osasin uida. Kokematon uimari olisi ollut pahassa pinteessä.

Kun nousin jäällä seisomaan, minua ei edes kunnolla palellut. Mutta kun vesi meni vaatteista kunnolla läpi, vilu tuli. Pistimme juoksuksi, mutta juoksu hyytyi nopeasti.

VÄITE,  että kylmä kangistaa nopeasti, pitää kirjaimellisesti paikkansa. Kankeus iskee kroppaan niin, että liikkeet hidastuvat merkittävästi - ja meinaavat pian loppua kokonaan.

Kun pääsimme lopulta autolle, oli yhdentekevää, vaikka etupenkki kastuikin märistä ja jäätyneistä vaatteistani. Nyt oli päästävä lämpimään. Tärisin holtittomassa horkassa, kun kaverini ohjasi auton mökin pihaan.

Tajusin, että jos olisin ollut yksin liikkeellä ja päässytkin omin voimin autolle, ajamisesta ei olisi tullut mitään. Silloin tiesin miltä tuntuu, kun on oikeasti kylmä. Pikkupalelu pilkillä on siihen verrattuna leikintekoa.

MÖKILLÄ  oli sauna lämpimänä. Olin kuullut, että kylmettynyttä ei saa viedä saunaan. Lämpimään oli pakko päästä, eikä mökin tuvan 22 plusastetta tuntunut tuossa tilassa lämpimältä ollenkaan. Järkenikin oli ilmeisen tukevassa jäässä, joten menimme saunan lauteille.

Muistan, kuinka joka paikkaa koski ja särki ankarasti, kun veri alkoi lauteilla taas kiertää kohmeisessa kropassani.

Ymmärsin samalla, miksei kylmettyneenä saa mennä saunaan. Löylyssä ja sen jälkeenkin sydämeni jyskytti ja muljusi niin, että jos minulla olisi ollut taipumusta sydänkohtaukseen, se olisi tullut. Onneksi ei tullut.

TAPAUS  oli hyvin opettavainen. Sen jälkeen en olekaan pudonnut jäihin. Enkä putoa.

Minusta muiden ei kannata kokeilla samaa uskoakseen, että heikoille jäille ei kannata mennä urheilemaan. Siinä voi lähteä henki, eikä onkimisen takia kannata ehkä kuolla.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA