Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

saksalaisessa  jahtitornissa
PÄIVÄ KUIN

Sataa. Istun saksalaiseen metsään kyhätyssä karussa jahtitornissa, josta näkymä on olematon. Siinä palellessani mietin, miten oikein jouduin tänne. Melkein jo kaduttaa, että suostuin kahden päivän ajojahtiin vastapalveluksena siitä, että järjestin viime vuonna pari saksalaista kaveria mukaan hirvijahtiin Ruotsiin.

Mutta ennen kuin päivä saatiin päätökseen olin jo aivan toisissa aatoksissa. Olin saanut kokea yhden elämäni parhaista metsästyspäivistä.

Teksti ja kuvat: Mats Gyllsand
TAIKAA
saksalaisessa  jahtitornissa
PÄIVÄ KUIN
Teksti ja kuvat: Mats Gyllsand

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA