Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

TOIMITUSKUNTA
- Videotoimitus:
- Suoherra:
- Juha Tissari
Willet Films
Sanna ja Antti Kokko
- Aki Tikkanen
- Miia Kaartinen
- Jens Ulrik Hogh
- Team Winz:
Michael Nitz
- Tweed Media:
Simon K. Barr
- Layout ja grafiikka:
Ida Lähdesmäki
- Kotisivut ja sosiaalinen media:
Sara Lähdesmäki
Yhteistyössä:
Vildmarken (Ruotsi),
Mit Jagtblad (Tanska),
Mitt Jagttidning(Norja),
Hunter at heart  ja Mitt Fiske (Ruotsi)
PÄÄTOIMITTAJA
TOIMITTAJA
ILMOITUSMYYNTI
Jussi Lähdesmäki
Miika Manninen
Jari Nivala
Anna palautetta ja
vinkkaa juttuaiheita!
toimitus@jahdissa.fi
Kerro, mistä haluat
tietää tai kertoa!
miika@jahdissa.fi
Haluatko tehokkaan
ja nykyaikaisen ilmoituksen?
Ole yhteydessä Jariin!
jari.nivala@freetimemedia.fi
PÄÄKIRJOITUS
Jussi Lähdesmäki
Vie jälkikasvusi 
PILKILLE
hiihtolomalla

KOHTA uuraat nuoremme pääsevät ansaitulle hiihtolomallensa. Monessa lapsiperheessä vanhemmillakin on silloin lomaa, jotta perhe voi tehdä mukavia asioita yhdessä.

Hiihtoloma-sana viittaa – tai ainakin vielä takavuosikymmeninä viittasi - siihen, että loman aikana nuorten on tarkoitus liikkua reippaasti ulkona. Monet perheet suuntaavatkin pohjoisen hangille hiihtämään ja laskettelemaan.

Mutta todella monet perheet eivät syystä tai toisesta lähde hiihtomatkalle. 

Lapset ja nuoret puuhaavat lomalla omiaan netin, kavereiden ja sisäharrastusten parissa ja vanhemmat omiaan, jos lomalla ovat. Minusta se on vahinko, kun lomalla olisi mahdollista puuhata koko perhe yhdessä.

Minulla onkin taas vallankumouksellinen ehdotus: lähtekää koko perhe ulos!

Menkää pilkille, siihen ei tarvita edes lupia ja se on hauskaa! Ja halpaakin se on.

Metsähallituskin järjestää yhdessä Suomen vapaa-ajan kalastajien kanssa Pilkkivapapäiviä, joiden aikana nuoret saavat pilkkiä ilmaiseksi ja opastetusti kohteissa, joissa on oikeasti hyvä mahdollisuus saada komeita kaloja. Tässä lehdessä on Pilkkivapapäivästä kertova juttu.

MUISTAN hyvin kun vein taaperoikäisen esikoistyttäreni ensi kertaa mökkijärven rantaan talviongelle.

Aurinko paistoi, kun vedin aurinkolaseihin sonnustautuneen haalarinaperoni pulkalla jäälle. Teimme pari reikää jäähän ja avasimme sen jälkeen – tietenkin – ensimmäiset eväspaketit. Tyttären silmät loistivat.

Ensieväiden jälkeen näytin miten pilkkiä liikutellaan vedessä ja asetuimme vierekkäin onkimaan.

”Nyt nykkii, nyt nykkii”, tytär ilakoi kun vain hetki oli ongittu. Hän veti siian vinhasti jäälle.

Olin ällistynyt ja ilahtunut tytön kalasta. Eihän siitä kohtaa siikaa pitänyt edes tulla.

Kaloja tuli lisää. Irrottelin ja kolkkailin niitä sitä mukaa, kun tyttö niitä jäälle touhuissaan veti.

Voi että meillä molemmilla oli mukavaa!

MUKAVA tosin loppui kuin leikaten, kun tytär juuttui tuijottamaan jäällä lepääviä saaliskaloja.

Tuli itkukin. ”Ovatko nuo kalat nyt kuolleita”, hän kysyi ja nyyhkytti sydäntä särkevästi.

”Ei tietenkään kulta! Päästetään ne takaisin uimaan!”

Tungin kohmeiset kalat kiireesti takaisin avantoon.

Onneksi lämpötila oli plussan puolella. Kävisin iltapäivällä noukkimassa kalat avannosta talteen.

Joskus myöhemmin, kun tyttö olisi vähän isompi, olisi sopiva aika selittää hänelle elämän ja eränkäynnin perusteita syvällisemmin.

Söimme lisää eväitä ja joimme päälle pillimehua. Tytön hetkellinen murhe vaihtui hetkessä iloksi.

Seuraavaksi pulkkailimme yhdessä rakentamaan lumilaavua pihaan. Illalla halstrasimme laavun nuotiolla siikoja, jotka näyttivät tutuilta.

NUORI aikuinen tytär muistaa nuo yhteiset talvipuuhailumme vieläkin. Samoin kuin monet yhteiset perhokalastus- ja uisteluretkemme – nauraen muistaa senkin, kuinka isä hermostui, kun siima kiertyi potkuriin…

VIEKÄÄ nuoret pilkille, nuotioretkelle tai muuten vaan ulos luontoon! Ei sen mitään suurenmoisen mahtipontista, saati kallista, tarvitse olla! 

Reipas ulkoilu ja pienimuotoinenkin eränkäynti tuottaa iloa ja virkistystä kaikille perheen jäsenille - ja voi johtaa johonkin suurempaan, joka kantaa läpi koko nuoren elämän.

Meillä se toimi.

JULKAISUPÄIVÄ 1.2.2019

PÄÄTOIMITTAJA
Jussi Lähdesmäki
Anna palautetta ja
vinkkaa juttuaiheita!
toimitus@jahdissa.fi
ILMOITUSMYYNTI
TOIMITTAJA
Miika Manninen
Jari Nivala
Kerro, mistä haluat
tietää tai kertoa!
miika@jahdissa.fi
Haluatko tehokkaan
ja nykyaikaisen ilmoituksen?
Ole yhteydessä Jariin!
jari.nivala@freetimemedia.fi
TOIMITUSKUNTA
- Layout ja grafiikka:
Ida Lähdesmäki
- Kotisivut ja sosiaalinen media:
Sara Lähdesmäki
- Videotoimitus:
Willet Films
- Suoherra:
Sanna ja Antti Kokko
- Juha Tissari
- Aki Tikkanen
- Taina Lahtinen
- Jens Ulrik Hogh
- Team Winz:
Michael Nitz
- Tweed Media:
Simon K. Barr
Yhteistyössä:
Vildmarken (Ruotsi),
Mit Jagtblad (Tanska),
Mitt Jagttidning(Norja),
Hunter at heart  ja Mitt Fiske (Ruotsi)
PÄÄKIRJOITUS
Jussi Lähdesmäki
Hyvä askel 
hiihtolomalla
PILKILLE

METSÄSTÄJÄKUNTA ukkoutuu, kaikki sen tietävät. On tietenkin suuri sääli, että metsästys ei nuoria – syystä ja toisesta – kiinnosta enää entisaikojen malliin.

Hirviporukat hupenevat, kun varttuneempi väki ripustaa aseet naulaan eikä nuoria tule tilalle. 

Se ei ole pelkästään sääli. Hirvikannan säätely on myös yhteiskunnallisesti tärkeää. Hallitsemattomasti kasvavasta hirvipopulaatiosta koituu, kuten tiedämme, paljon vakavaa haittaa ja vaaraakin.

On oikeansuuntainen liike alentaa alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksu 39 eurosta 20 euroon.

En lainkaan vähättele maksun alentamista, mutta rohkenen epäillä, ettei se juurikaan, tai ainakaan ratkaisevasti, lisää nuorisomme metsästysintoa. Kulunutta sanontaa lainatakseni: raha ei ole ratkaisu.

En väitä tietäväni, miksi nykynuoret eivät metsästyksestä kiinnostu. Mutta voi asiaa pohtia ja kysyä.

Ajat olivat ennen monella tapaa erilaiset. Maaseudulla asui enemmän väkeä, ja metsästys oli siellä luontevasti sukupolvelta toiselle siirtyvä perinne. Se oli myös kiinnostava ja hyödyllinenkin vapaa-ajan harrastus oloissa, joissa harrastusmahdollisuuksia oli rajallisesti.

Entivanhaan myös suhtautuminen riistaan ja eläimiin oli mutkattomampaa. Ihminen oli lähempänä luontoa, ja sen antimia hyödynnettiin rationaalisesti ja ilman draamaa. Metsästyksen vastustajiakaan ei ollut.

KAUPUNGISTUMISEN myötä aikuisväkikin vieraantuu metsästyksestä. 

Jahtimaat ja -seurat ovat kaukana eikä metsästämään pääsekään enää noin vain. Televisiota, internetistä ja lähikortteleista löytyy ihmisille pilvin pimein muuta, metsästystä houkuttelevampaa ajanvietettä. Isien jahti-into laantuu eikä se voi siis välittyä nuorillekaan.

Nuoret haluavat tunnetusti touhuta toisten nuorten kanssa. Isän kanssa ei jahdeissa juuri muita nuoria kohtaa. Jos kaikki nuoren kaverit haluavat pelata salibandyä ja tietokonepelejä, kynnys jättää kaveriporukka ja lähteä isän ja isän kavereiden kanssa metsälle on korkea.

Mietin omia metsästäjäystäviäni, joilla on aikuisia ja aikuisikää lähestyviä lapsia. Kovin harvassa ovat ne pojat, jotka kulkevat mukanamme metsällä - tytöistä puhumattakaan. Pojan kanssa metsästävä mies on seurueessa kunnioitettu, ihailtu mies ja poika varauksetta tervetullut mukaan.

Yhä useammat naiset aloittavat metsästyksen ja se on hieno juttu. Kenties ja toivottavasti sitä kautta saamme lisää nuoria metsästyksen pariin, tyttöjäkin.

KESKUSTELIN asiasta muutamien kaupunkilaisnuorten kanssa ja sain mielenkiintoisia, uusia näkökulmia.

Heidän käsityksensä mukaan nykymetsästystä leimaa menneiden aikojen äijämeininki ja hyväveli-kulttuuri, joka ei istu nykyaikaan lainkaan. Niin he sanoivat, minä ainoastaan kirjasin asian ylös.

He kuitenkin tietävät, että metsästys - ja eränkäynti ylipäätään - kyllä kiinnostaa nuoria kaupunkilaisia.

Nuorten mukaan nykyihmiset kaipaavat suursaaliiden ja kiivaan laukaustenvaihdon sijaan miellyttäviä, kiireettömiä luontokokemuksia, tunnelmia, rauhoittumista, yhteisöllisyyttä – ja oppia. Helppoa luksusta ei tarvita, jos joku sellaista nyt ajattelee.

Ja senkin kuulin, että metsästyksen aloittaminen on nuorten mielestä liian monimutkaista ja vaikeaa. Kiinnostuksesta on aivan liian pitkä matka siihen, että pääsee mukaan harrastamaan.

”Metsästys pitäisi markkinoida ja tuotteistaa nykyaikaan sopivalla tavalla”, he kiteyttivät.

Nuorten aatoksissa on varmasti paljon totta. Jotakin niistä voisi oppia.

Pelkään, että jos nykymeno ei muutu, metsästäjäkuntamme pienenee ja hieno metsästyskulttuurimme hiipuu - pysyvästi.

Julkaisupäivä 5.10 2018