Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

VÄSYTYSTAISTELUSTA  ei voi pitkää jännitystarinaa rakentaa. Kiskoin  kalan väkipakolla avantoon ja jäälle, eikä toimitus kestänyt kymmentä sekuntia enempää.

Jäällä lepäävän pullean mateen laiha pyrstö kiemurteli ja sai kalan liikehtimään kuin käärme. ”Onpa se ruma, mutta samalla komea otus”, ajattelin ennen kuin ymmärryksen riemu tavoitti mieleni.

Ensimmäinen pilkkimateeni ikinä! Ja komea!

Paikalle rientänyt Erkinarokin oli kalastani iloinen - nopeammin kuin minä, joka olin edelleen lähinnä pöllämystynyt.

”Onneksi olkoon, tuohan painaa puolitoista kiloa, enemmänkin”, hän huudahti.

Tarkistuspunnituksessa selvisi, että kalani painoi 1,8 kiloa. Hieno lajin avauskala, vaikka ei mikään ennätysluokan hirviö ollutkaan. Erkinaron ennätysmade painoi vajaat kolme kiloa, joten siihen jäi vielä matkaa, ja saikin jäädä.

Mainittakoon, että Suomen suurin pilkkimade painoi 8,045 kiloa ja se pilkittiin vuonna 2008 Uljuan tekoaltaasta madeharalla, joka on sittemmin kielletty.

KALASTA  keitettäisiin herkullinen keitto – herrojen herkku.

Iloni lämmitti minua niin, että vilukin unohtui. Hykertelin lämpimästi mielessäni, kun kävelimme jäältä rantaan.

Autolla kysyin Erkinarolta, milloin tullaan uudestaan.

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.