Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

YÖ JÄI  lyhyeksi, mutta vahva aamukahvi virkisti mieleni. Päivitimme pikaisesti Franzlin kanssa kuulumiset ja lähdimme ylös vuoristoon hänen maasturillaan. Lumiketjuilla nousimme aina 1700 metrin korkeuteen, josta jatkoimme matkaa jalan.

Tarvoimme askel askeleelta lumista tietä pitkin huippua kohti. Olin iloinen siitä, että kannoin asettani selkärepussa, sillä tarvitsin turvalliseen etenemiseen molempia käsiäni, kun poikkesimme polulta. Ilman tukikeppiä eteneminen olisi ollut jyrkänteillä käytännössä mahdotonta. Seurasin tarkkaan, miten kumppanini käytti omaa keppiään apunaan.

POLVIIN asti ulottuva lumi ei tehnyt etenemisestä yhtään helpompaa ja paikka paikoin minun piti pysähtyä hetkeksi vetämään henkeä.

”Tuon saa aikaan vuoriston ohut ilma, mutta totut siihen muutamassa päivässä”, Franzl kannusti tauolla.

Järkeilin mielessäni, ettei tottumisesta olisi minulle mitään hyötyä, sillä muutaman päivän päästä olisin taas kotona viettämässä joulua.

Olimme melkein saavuttaneet puurajan, jossa pääsimme näkemään jo vähän pitemmälle. Useita saksanhirviä oli syömässä rehua ja nauroimme ääneen, miten saksahirvet kömpelösti yrittivät edetä nopeasti syvässä lumessa. Mikä mainio näky!

ILMEEMME kuitenkin vakavoitui, kun huomasimme gemssilauman vuoren huipulla. Laskimme 23 eläintä ja se oli tähän tilanteeseen kuin unelmien täyttymys.

Eläinten tummat selät erottuivat hyvin lumella enkä ollut millään saada tarpeekseni niiden katselemisesta. Millainen huimapää eläimen täytyi olla, jotta se pystyi selviämään hengissä vuoren huipulla lumen ja jään keskellä sekä kiipeämään vaivattoman näköisesti vuoren rinteillä.

Ensimmäinen metsästyspäivämme tuli täyteen ja lähdimme tapaamaan Franzlin naapuria tämän metsästysmajalle. Hän oli jo ehtinyt odotella meitä - eikä suinkaan tyhjin käsin. Pöytä notkui kotitekoisista makkaroista ja snapseista. Hämmästelin jälleen ihmisten vieraanvaraisuutta ja sitä, miten helposti ja luontevasti metsästäjät löytävät yhteiset puheenaiheet.

LISÄÄ JUTTUA 

RULLAAMALLA

YÖ jäi lyhyeksi, mutta vahva aamukahvi virkisti mieleni. Päivitimme pikaisesti Franzlin kanssa kuulumiset ja lähdimme ylös vuoristoon hänen maasturillaan. Lumiketjuilla nousimme aina 1700 metrin korkeuteen, josta jatkoimme matkaa jalan.

Tarvoimme askel askeleelta lumista tietä pitkin huippua kohti. Olin iloinen siitä, että kannoin asettani selkärepussa, sillä tarvitsin turvalliseen etenemiseen molempia käsiäni kun poikkesimme polulta. Ilman tukikeppiä eteneminen olisi ollut jyrkänteillä käytännössä mahdotonta. Seurasin tarkkaan, miten kumppanini käytti omaa keppiään apunaan.

Polviin asti ulottuva lumi ei tehnyt etenemisestä yhtään helpompaa ja paikka paikoin minun piti pysähtyä hetkeksi vetämään henkeä.

”Tuon saa aikaan vuoriston ohut ilma, mutta totut siihen muutamassa päivässä”, Franzl kannusti tauolla.

Järkeilin mielessäni, ettei tottumisesta olisi minulle mitään hyötyä, sillä muutaman päivän päästä olisin taas kotona viettämässä joulua.

Olimme melkein saavuttaneet puurajan, jossa pääsimme näkemään jo vähän pitemmälle. Useita saksanhirviä oli syömässä rehua ja nauroimme ääneen, miten saksahirvet kömpelösti yrittivät edetä nopeasti syvässä lumessa. Mikä mainio näky!

ILMEEMME kuitenkin vakavoitui, kun huomasimme gemssilauman vuoren huipulla. Laskimme 23 eläintä ja se oli tähän tilanteeseen kuin unelmien täyttymys.

Eläinten tummat selät erottuivat hyvin lumella enkä ollut millään saada tarpeekseni niiden katselemisesta. Millainen huimapää eläimen täytyi olla, jotta se pystyi selviämään hengissä vuoren huipulla lumen ja jään keskellä sekä kiipeämään vaivattoman näköisesti vuoren rinteillä.

Ensimmäinen metsästyspäivämme tuli täyteen ja lähdimme tapaamaan Franzlin naapuria tämän metsästysmajalle. Hän oli jo ehtinyt odotella meitä - eikä suinkaan tyhjin käsin. Pöytä notkui kotitekoisista makkaroista ja snapseista. Hämmästelin jälleen ihmisten vieraanvaraisuutta ja sitä, miten helposti ja luontevasti metsästäjät löytävät yhteiset puheenaiheet.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA