Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

Jahdin hurmaa

Tälle kautta hommat aloitettiin perinteisesti kyyhkyn pyynnillä jatkuen siitä luontevasti vesilintujen pariin. 

Edelleen näillä vesistöillä jostain syystä kanta on suhteellisen vähäinen, joten jahditkin jäivät suhteellisen vähiin. Myöhemmin syksyllä toki tuli paria tärppipaikkaa käytyä koklaamassa muuttareiden toivossa. Sieltähän sitä maukasta sorsapaistia sitten saikin lautaselle.

Kanakoiraharrastajan leipälajiin eli maalinnun pyyntiin lähdettiin myös perinteisesti Ruotsiin. Siellähän jahti alkaa jo 25.8. 

Keski-Ruotsiin suunnannut reissu olikin melkoinen menestys koirien kannalta. Lintua nimittäin piisasi siihen malliin, että koiraa pystyi koulutuksen tiimoilta hiomaan miten halusi. 

Syömälinnut toki myös saatiin ja illalla nautittiin tuoreesta riistasta gurmee-illalliset, samalla päivän tapahtumia kerraten. Jos on yksin mahtava kulkea selkosilla ja nauttia erästelystä, niin erityisen mahtavaa on sitten kavereiden kesken kerrata päivän tapahtumat. 

Se voipi iltaan mennessä parin viinilasillisen jälkeen olla koirakin maailman paras ja tilanteet läpeensä kuin oppikirjasta. Mikäs sen parempaa!

Kotimaan kanalinnustus

Kotimaan kausi antoi laskentojen perusteella mukavaa kutinaa mahanpohjaan. Luvassa oli huomattavasti parempaa kuin moneen vuoteen. 

Saman hengenvetoon toki täytyy todeta, että ollaanhan met lintua löydetty varsin mukavasti viimeisinä vuosina. 

Tänä vuonna lintupoikuukset olivatkin varsin mukavasti onnistuneet. Poikkeuksetta koiran löytäessä semmoisen, siinä oli kymmenkunta siivekästä. 

Loppujen lopuksi kausi ei kuitenkaan osoittautunut Pudasjärvellä, eikä myöskään Lapin riekkojen osalta, mitenkään mahtivuodeksi. Lintuja oli ihan normaaliin malliin. 

Jos muistelee esimerkiksi vuotta 1992, jolloin itsellä ei ollut koirahommista tietoakaan, niin olihan se hieman erilaista pörinää. Silloin saattoi jalkamiehenä Pudasjärvelläkin seurailla semmosta 40-50 riekon tokkaa. 

Moisesta ei ole sen koommin minun reiteillä näillä seuduilla ollu tietoakaan. 

Riekko oli rauhoitettu tänäkin syksynä Pudasjävellä. Ihan kivasti niitä kuitenkin löytyy ja kymppipäisiä tokkia näkyi syksyn mittaan siellä sun täältä.

Joka tapauksessa tilanteita tuli mallikkaasti ja koirien kannaltahan se on parasta. Taitoja pääsee hiomaan erityisesti sessu, mutta myös ohjaaja. 

Kyllähän sieltä muutama lintu eräksikin päätyi pakkaseen odottelemaan talven herkutteluhetkiä. 

Pari reissua nakattiin Lapin tuntureille. Syyskuun loppuun oltiin viikko Enontekiöllä ja toinen viikko sitten perinteisesti syysloman merkeissä Muotkalla. 

Molemmat reissut olivat aivan mahtavia alusta loppuun. Oli päiviä, joihin mahtui tilanteita heti kymmenittäin, mutta toki mukaan mahtui myös päiviä, jolloin koira pääsi linnuille vain pariin otteeseen. Kuulostaa täysin normaalilta.

Tilanteita tuli mallikkaasti ja koirien kannaltahan se on parasta."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA