Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

PÄÄDYIMME siis toteuttamaan hankkeen Kuusamo Hirsitalojen kanssa, emmekä ole päätöstämme katuneet.

Kun asiasta oli sovittu, Kuusamo Hirsitalojen suunnittelutiimi viimeisteli rakennesuunnitelmamme, ja veistämöllä ryhdyttiin kehikkoa höyläämään. Veistämön suunnittelun ammattilaiset tekivät myös hyviä lisähavaintoja, jotka kannatti toteuttaa.

Tilasimme Kuusamo Hirsitaloilta täydellisen puuosatoimituksen niin, että muualta otimme oikeastaan vain perustustyöt, keittiökalusteet ja kodinkoneet sekä sähkötarvikkeet ja sähköasennukset.

Tontilla oli jo valmis, uusi saunamökki, jota käytimme rakennusvaiheen tukikohtana.

KUUSAMO HIRSITALOT hoiti kaikki asiat juuri niin kuin oli sovittu. He veistivät toiveittemme mukaisen huvilan kehikon tiukkasyisestä, pohjoisen puusta: 180x195 millimetrin lamellihirrestä. Päädyimme kyseiseen lamellihirteen, koska se on kestävä, lämmin, ekologinen ja komea materiaali.

Kehikko, kuten kaikki muukin pakettiin kuuluva rakennustavara, toimitettiin tontille aikataulussa ja huolellisesti pakattuna viime huhtikuussa.

”Kaikkea tarvittavaa on ollut riittävästi, eikä mitään ole puuttunut. Lisäksi tontille toimitettu tavara on ollut kauttaaltaan erittäin hyvälaatuista”, Vuolteenaho totesi tuolloin.

Miehen saama vaikutelma on pysynyt samana rakentamisen loppuun saakka.

HUOLELLISESTI veistetty kehikko nousi pystyyn parissa viikossa ja alkukesällä meille syntyikin hiukan etukenoinen kuva siitä, miten nopeasti rakennus tulee olemaan täysin valmis. Arvioimme, että syyskuussa pääsemme jo asumaan Lomalaavussamme.

Kehikon pystytyksessä oli mukana palkattu rakentajaryhmä. Loput päätimme rakentaa niin, että töissä on yksi kokopäiväinen rakentamisen ammattimies ja muita ammattilaisia kutsuttiin apuun tarpeen mukaan. Itse olimme mukana rakentamassa mahdollisuuksiemme mukaan.

Kun elokuussa kerroimme Antti Hokkiselle arviomme valmistumisaikataulustamme, hän vaikutti meistä hiukan hämmästyneeltä, ehkä ihailevaltakin.

Joulukuussa ymmärsimme hymyssä suin, että monta rakennusprojektia nähnyt mies oli pikemminkin ystävällisen…. epäuskoinen.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


PÄÄDYIMME siis toteuttamaan hankkeen Kuusamo Hirsitalojen kanssa, emmekä ole päätöstämme katuneet.

Kun asiasta oli sovittu, Kuusamo Hirsitalojen suunnittelutiimi viimeisteli rakennesuunnitelmamme, ja veistämöllä ryhdyttiin kehikkoa höyläämään. Veistämön suunnittelun ammattilaiset tekivät myös hyviä lisähavaintoja, jotka kannatti toteuttaa.

Tilasimme Kuusamo Hirsitaloilta täydellisen puuosatoimituksen niin, että muualta otimme oikeastaan vain perustustyöt, keittiökalusteet ja kodinkoneet sekä sähkötarvikkeet ja sähköasennukset.

Tontilla oli jo valmis, uusi saunamökki, jota käytimme rakennusvaiheen tukikohtana.

KUUSAMO HIRSITALOT hoiti kaikki asiat juuri niin kuin oli sovittu. He veistivät toiveittemme mukaisen huvilan kehikon tiukkasyisestä, pohjoisen puusta: 180x195 millimetrin lamellihirrestä. Päädyimme kyseiseen lamellihirteen, koska se on kestävä, lämmin, ekologinen ja komea materiaali.

Kehikko, kuten kaikki muukin pakettiin kuuluva rakennustavara, toimitettiin tontille aikataulussa ja huolellisesti pakattuna viime huhtikuussa.

”Kaikkea tarvittavaa on ollut riittävästi, eikä mitään ole puuttunut. Lisäksi tontille toimitettu tavara on ollut kauttaaltaan erittäin hyvälaatuista”, Vuolteenaho totesi tuolloin.

Miehen saama vaikutelma on pysynyt samana rakentamisen loppuun saakka.

HUOLELLISESTI veistetty kehikko nousi pystyyn parissa viikossa ja alkukesällä meille syntyikin hiukan etukenoinen kuva siitä, miten nopeasti rakennus tulee olemaan täysin valmis. Arvioimme, että syyskuussa pääsemme jo asumaan Lomalaavussamme.

Kehikon pystytyksessä oli mukana palkattu rakentajaryhmä. Loput päätimme rakentaa niin, että töissä on yksi kokopäiväinen rakentamisen ammattimies ja muita ammattilaisia kutsuttiin apuun tarpeen mukaan. Itse olimme mukana rakentamassa mahdollisuuksiemme mukaan.

Kun elokuussa kerroimme Antti Hokkiselle arviomme valmistumisaikataulustamme, hän vaikutti meistä hiukan hämmästyneeltä, ehkä ihailevaltakin.

Joulukuussa ymmärsimme hymyssä suin, että monta rakennusprojektia nähnyt mies oli pikemminkin ystävällisen…. epäuskoinen.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA