Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

Langaton paistomittari
Ahkio moneen menoon

Eräelämyksiä lahjaksi

Luonnossa oleminen lisää hyvinvointia ja aineeton lahja on eettinen ja ekologinen. Osta pukinkonttiin lahjaksi Metsähallituksen Eräluvat-sivustolta esimerkiksi kalastus- tai metsästyslupia tai tupavarauksia. Tai anna lahjaksi lupaus viedä läheisesi esimerkiksi erähistoriakohteelle tai muulle yhteiselle eräretkelle. Metsähallituksen eräluvat

MEATER+ on maailman ensimmäinen täysin langaton paistomittari. Siinä on kaksi sisäänrakennettua lämpösensoria, joiden avulla puhelimeen asennettu applikaatio avustaa sinut valmistamaan täydellistä lihaa kerta toisensa jälkeen. Älypaistomittari toimii sekä uunissa, grillissä, savustimessa tai erällä ulkotulilla. 109 €. Opa&Muurikka

Asseri ahkio on monikäyttöinen väline talvisiin harrastuksiin. Asseri ahkio 4 on oivallinen apuväline esimerkiksi talvikalastukseen pilkille tai verkoille. Mutta se sopii mainiosti myös muuhun ilonpitoon, esimerkiksi mäenlaskuun. Ahkion koko 119x67x20 senttiä. Se painaa 3 kiloa. 29,95 €.
Tokmanni