Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

MUTTA  oli se kaikki vaivan ja riskinoton arvoista näin jälkeenpäin muisteltuna. Olin kulkenut yhtä tienpohjaa pitkin jo muutaman sata metriä. Paikalliset metsästäjät olivat kertoneet minulle, että tien päässä eteeni tulee sikojen ruokintapaikka.

Sen enempää en tiennyt mistään mitään. Välillä pysähtelin ja suljin silmäni, jotta pystyin kunnolla kuulemaan, olivatko siat kyseisellä ruokapaikalla jo syömässä. En ollut kuullut tähän asti vielä mitään normaalista poikkeavaa.

Jatkoin matkaani ja kun vähän ajan päästä pysähdyin, suljin silmäni ja ikään kuin tunsin, kuinka siat syödä mussuttivat ja röhähtelivät. Väliin ne päästivät pienen kunnon vingahduksenkin ajaessaan toisiaan pois ruokinnalta.

JOS  tähän asti pulssini olikin ollut jo korkea, niin nyt se hyppäsi lähes tajunnan räjäyttävälle tasolle. Siinä ehti ajatella lyhyessä hetkessä monta asiaa. Avasin silmäni, enkä pystynyt pimeässä näkemään oikeastaan mitään. Nostin varovasti kivääriä ja kiikarista onnistuin saamaan jonkinlaisen näkymän eteeni.

Näin että syömässä oli lauma sikoja, eikä vain muutama sika. Seurailin niitä kiikarin läpi ja yritin samalla tunnistella sikojen koosta ja käyttäytymisestä sitä, millaisia yksilöitä syötöllä oli ruokailemassa.

Siinä tilannekuvaa muodostaessani tein myös päätöksen, että yritän hiipiä vielä hiukan lähemmäksi. Toivon, että näin saisin paremman paikan laukaukselle.

Välillä siat hyökkäilivät metsän puolelle, välillä ne ajoivat toisiaan pois ruokinnalta. Mutta eloisaa porukkaa ne olivat, sen muistan.

OLIN  saanut itselleni jo selvitettyä joukosta  yksilön, jota päätin kokeilla. Seurailin tuota sikaa vielä hetken ennen kuin tein päätöksen. Käteni vapisivat ja halusin varmistua, että tilanne olisi varma ja mahdollisimman hyvä, kun päätän ampua.

Hetkeä myöhemmin yön pimeyteen kajahti kiväärini laukaus ja tajusin onnistuneeni ensimmäisen villisikani kaadossa.

Se oli hieno ja unohtumaton hetki. Ja siinä se oli: joulupöydän itse pyydetty villisian kinkku.

Ja siinä se oli: joulupöydän itse pyydetty villisian kinkku."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Mutta oli se kaikki vaivan ja riskinoton arvoista näin jälkeenpäin muisteltuna. Olin kulkenut erästä tienpohjaa pitkin jo muutaman sata metriä. Paikalliset metsästäjät olivat kertoneet minulle, että tien päässä eteeni tulee sikojen ruokintapaikka.

Sen enempää en tiennyt mistään mitään. Välillä pysähtelin ja suljin silmäni, jotta pystyin kunnolla kuulemaan, olivatko siat kyseisellä ruokapaikalla jo syömässä. En ollut kuullut tähän asti vielä mitään normaalista poikkeavaa.

Jatkoin matkaani ja kun vähän ajan päästä pysähdyin, suljin silmäni ja ikään kuin tunsin, kuinka siat syödä ”mussuttivat” ja röhähtelivät. Väliin ne päästivät pienen kunnon vingahduksenkin ajaessaan toisiaan pois ruokinnalta.

Jos tähän asti pulssini olikin ollut jo korkea, niin nyt se hyppäsi lähes ”tajunnan räjäyttävälle” tasolle. Siinä ehti ajatella lyhyessä hetkessä monta asiaa. Avasin silmäni, enkä pystynyt pimeässä näkemään oikeastaan mitään. Nostin varovasti kivääriä ja kiikarista onnistuin saamaan jonkinlaisen näkymän eteeni.

Näin että syömässä oli lauma sikoja, eikä vain muutama sika. Seurailin niitä kiikarin läpi ja yritin samalla tunnistella sikojen koosta ja käyttäytymisestä sitä, millaisia yksilöitä syötöllä oli ruokailemassa.

Siinä tilannekuvaa muodostaessani tein myös päätöksen, että yritän hiipiä vielä hiukan lähemmäksi. Toivon, että näin saisin paremman paikan laukaukselle.

Välillä siat hyökkäilivät metsän puolelle, välillä ne ajoivat toisiaan pois ruokinnalta. Mutta eloisaa porukkaa ne olivat, sen muistan.

Olin saanut itselleni jo selvitettyä joukosta erään yksilön, jota päätin kokeilla. Seurailin tuota sikaa vielä hetken ennen kuin tein päätöksen. Käteni vapisivat ja halusin varmistua, että tilanne olisi varma ja mahdollisimman hyvä, kun päätän ampua.

Hetkeä myöhemmin yön pimeyteen kajahti kiväärini laukaus ja tajusin onnistuneeni ensimmäisen villisikani kaadossa.

Se oli hieno ja unohtumaton hetki. Ja siinä se oli: joulupöydän itse pyydetty villisian kinkku.