Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

TOISET  tykkäävät käydä kyttiksillä kaupan pakastealtailla, etsiä kotisian kinkun kainaloon ja poistua kassan kautta kotiin. Toiset taas tuntevat suurta halua palella nenät punaisena tuntitolkulla metsän siimeksessä ja toivoa, että onnistuisivat nappaamaan saaliikseen vielä omilla jaloillaan juoksentelevan tuorekinkun suoraan reppuunsa.

Tapoja on monia, mutta tässä kohtaa joulu ja perinteet yhdistävät meitä kaikkia. Kinkku on kinkku ja joulu ilman kinkkua ei tunnu joululta.

Itse olen saanut elämäni maukkaimman joulukinkkuni Virossa itsenäisyyspäivänä 2014. Ja sen vaikutus oli lähtemätön.

MATKUSTIMME  pienellä ystäväporukalla villisikajahtiin Viroon joulukuun alkupuolella 2014. Tarkoitus oli päästä metsästämään villisikaa ajojahtina ja tuoda kotiin oma joulukinkku, jos Tapio suo.

Itse ajojahtipäivän jälkeen illasta oli, ”jos oli vielä virtaa pattereissa”, mahdollista päästä kyttäämään sikoja tornista tai yrittää metsästää niitä hiipimällä. No, minut tuntien virtaahan piisasi ja halusin kokeilla vielä illalla villisikajahtia hiipimällä.

Lähdin pimeällä hiipimään ja muistan vieläkin sen pelon ja jännityksen sekaisen tunteen. En tuntenut maastoa, joten kuljin annettujen ohjeiden mukaisesti. Eteneminen pimeässä maastossa oli haastavaa ja hyvinkin erilaista verrattuna päivänvalossa metsästykseen.

SILMIENI  sijasta huomasinkin nyt tukeutuvani korviini. Se  oli hyvinkin erilaista, äärimmäisen jännittävää ja tarkkuutta vaativaa toimintaa. Piti kulkea askel askeleelta, välillä pysähdellen ja hengitystä pidätellen, jotta pystyi kuuntelemaan mahdollisia villisikojen liikkeitä ja ääniä.

Hiipimisjahdissa ensimmäinen ja määräävin tekijä oli tuulen suunta. Piti liikkua tuulen alla niin, ettei syövä sika pääse haistamaan pimeässä liikkuvaa metsästäjää. 

Toinen tärkeä asia oli maasto. Piti päästä liikkumaan mahdollisimman helposti,  mutta suojassa niin lähelle syönnillä olevia sikoja kuin mahdollista.

Yritä siinä sitten muistaa kaikki nämä tärkeät tekijät, kun oma sydän hakkaa rintalastan alla tuhatta ja sataa pelkästä jännityksestä.

Silmien sijasta huomasinkin nyt tukeutuvani korviini."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Toiset tykkäävät käydä ”kyttiksillä” kaupan pakastealtailla, etsiä kotisian kinkun kainaloon ja poistua kassan kautta kotiin. Toiset taas tuntevat suurta halua palella nenät punaisena tuntitolkulla metsän siimeksessä ja toivoa, että onnistuisivat nappaamaan saaliikseen vielä omilla jaloillaan juoksentelevan ”tuorekinkun” suoraan reppuunsa.

Tapoja on monia, mutta tässä kohtaa joulu ja perinteet yhdistävät meitä kaikkia. Kinkku on kinkku ja joulu ilman kinkkua ei tunnu joululta.

Itse olen ”tavannut” elämäni maukkaimman joulukinkkuni Virossa itsenäisyyspäivänä 2014. Ja sen vaikutus oli lähtemätön…

Matkustimme pienellä ystäväporukalla villisikajahtiin Viroon joulukuun alkupuolella 2014. Tarkoitus oli päästä metsästämään villisikaa ajojahtina ja tuoda kotiin oma joulukinkku, jos Tapio suo….

Itse ajojahtipäivän jälkeen illasta oli, ”jos oli vielä virtaa pattereissa”, mahdollista päästä kyttäämään sikoja tornista tai yrittää metsästää niitä hiipimällä. No, minut tuntien virtaahan ”piisasi” ja halusin kokeilla vielä illalla villisikajahtia hiipimällä.

Lähdin pimeällä hiipimään ja muistan vieläkin sen pelon ja jännityksen sekaisen tunteen. En tuntenut maastoa, joten kuljin annettujen ohjeiden mukaisesti. Eteneminen pimeässä maastossa oli haastavaa ja hyvinkin erilaista verrattuna päivänvalossa metsästykseen.

Silmien sijasta huomasinkin nyt tukeutuvani korviini. Korvien käyttö silmien sijaan oli hyvinkin erilaista ja äärimmäisen jännittävää ja tarkkuutta vaativaa toimintaa. Piti kulkea askel askeleelta, välillä pysähdellen ja hengitystä pidätellen, jotta pystyi kuuntelemaan mahdollisia villisikojen liikkeitä ja ääniä.

Hiipimisjahdissa ensimmäinen ja määräävin tekijä oli tuulen suunta. Piti liikkua tuulen alla niin, ettei syövä sika pääse haistamaan pimeässä liikkuvaa metsästäjää. Toinen tärkeä asia oli maasto. Piti päästä liikkumaan mahdollisimman ”helposti” mutta suojassa niin lähelle syönnillä olevia sikoja kuin mahdollista.

Yritä siinä sitten muistaa kaikki nämä tärkeät tekijät, kun oma sydän hakkaa rintalastan alla tuhatta ja sataa pelkästä jännityksestä.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA