Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

SOVITAAN  nyt kuitenkin, että koira löytää hirven ja metsästäjä miettii seuraavaa siirtoa. Ja silloin lyödään persausta sammaleeseen taas. Jos mahdollista, tehdään tulet ja paistellaan makkaraa.

Eli missään nimessä ei rynnätä heti haukulle ampumaan sitä hirveä. Annetaan koiran rauhoitella hirveä sen pari tuntia . Tai ainakin kokeissakin kympin arvoisen löytöhaukun verran, eli vähintään puolitoista tuntia. Tuossa ajassa hirvi on vakuuttunut, ettei sieltä koiran perästä tule joku häjy kiperän luodin kera.

Kun makkarat on syöty, ryhdytään katsomaan sotasuunnitelmaa hirventappoon. Nykyisin kännyköiden kartoilta näkee koirapaikantimen todella selvästi. Kartat ovat tarkkoja ja metsästäjä voi suunnitella lähestymisreitin noudatellen sopivia maastonmuotoja. Lisäksi tuulensuunta täytyy tarkistaa, sillä hirven tärkein aisti on hajuaisti, jolla se tunnistaa kutsumattomat vieraat.

HIRVIKOIRAN  kanssa jahtiin valmistaunut metsästäjä ei ole viikkoon käyttänyt hajuvesiä. Hampaat pestään pelkällä harjalla ja vedellä, ei hammastahnaa. Ei shampoota tai saippuaa suihkussa käydessä. Vaatteet poissa sisätiloista, varsinkin jos siellä käytetään hajusteita tai muita tuoksuja.

Metsästäjä on siis melkoisen mauton ja hajuton yksilö. Eikä haittaa, jos nuotionsavu on tarttunut vaatteisiin, savua ei hirvi yleensä pelkää.

Korut ranteista ja vaatteista myös rapsitaan pois. Hirvi ei kestä metallinkilahdusta keskellä metsää. Jotenkin sen äidinmaidosta on imetty varovaisuus metallisiin ääniin.

OLEMME  siis valmiita lähtemään kohti haukkua. Kun haukku on parin kilometrin päässä, voidaan se ensimmäinen kilometriä mennä hyvinkin reippaasti. Hyvä muistaa kuitenkin ampumahiihdosta tuttu lähestyminen, ettei kovinkaan kovasti huohottaen kannata ampumapaikalle mennä. Viimeiset sadat metrit kuitenkin ratkaisevat, saadaanko kaato aikaiseksi.

Otetaan askeleita kohti hirveä vain silloin kun koira haukkuu tiheästi. Kun koira vetää henkeä, jäädytään suolapatsaaksi. Vaikka kesken askeleen.

Kun hirvi on saatu näköpiiriin, ei laukauksella ole mitään kiirettä. Ensin on varmistuttava, että haukussa on laillinen eläin. Tausta on tarkistettava, ettei mahdollisesti läpi menevän luodin lentoradalla ole mitään vahingoittuvaa. Samoin koiran sijainti on katsottava huolella. Moni hirvikoira pyörii hirven ympärillä paimentaen ja voi olla altis osumaan luodin lentoradalle.

Kun ampuja on täysin varma ja vähän ylikin, että voi ampua tappavan laukauksen turvallisesti, sitten vain tarkasti kuula maaliin.

LOPPU  onkin sitten pelkkää rutiinia. Kuollutta hirveä on turha pistää, sydän ei pysähtyneenä pumppaa lihaksista verta ja ulos tulee vain rintaonteloon valunut veri. Jos hirvi vielä potkii, lopetuslaukausta ammuttaessa on vietävä koira riittävän kauas hirvestä. Ei ihminenkään tykkää, jos korvanvieressä paukutellaan.

Koira palkitaan kaadolla asianmukaisesti, mutta mitään ylensyöttöä ei suositella. Kovan suorituksen jälkeen liiallinen mahalaukun täyttyminen voi aiheuttaa koiralle mahalaukun kiertymän ja jopa kuoleman. Pienet makupalat ja sillä selvä.

Koiralle tehdään kaadolla myös selväksi, että elävä hirvi on koiran ja kuollut hirvi ihmisen. Kaadolle pitää koiran päästää niin isäntä tai emäntä kuin vieraatkin.

Näillä eväillä jatketaan hirvimailla nauttien koirien työskentelystä, olkoon se oma tai kaverin koira.


Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


SOVITAAN  nyt kuitenkin, että koira löytää hirven ja metsästäjä miettii seuraavaa siirtoa. Ja silloin lyödään persausta sammaleeseen taas. Jos mahdollista, tehdään tulet ja paistellaan makkaraa.

Eli missään nimessä ei rynnätä heti haukulle ampumaan sitä hirveä. Annetaan koiran rauhoitella hirveä sen pari tuntia . Tai ainakin kokeissakin kympin arvoisen löytöhaukun verran, eli vähintään puolitoista tuntia. Tuossa ajassa hirvi on vakuuttunut, ettei sieltä koiran perästä tule joku häjy kiperän luodin kera.

Kun makkarat on syöty, ryhdytään katsomaan sotasuunnitelmaa hirventappoon. Nykyisin kännyköiden kartoilta näkee koirapaikantimen todella selvästi. Kartat ovat tarkkoja ja metsästäjä voi suunnitella lähestymisreitin noudatellen sopivia maastonmuotoja. Lisäksi tuulensuunta täytyy tarkistaa, sillä hirven tärkein aisti on hajuaisti, jolla se tunnistaa kutsumattomat vieraat.

HIRVIKOIRAN  kanssa jahtiin valmistaunut metsästäjä ei ole viikkoon käyttänyt hajuvesiä. Hampaat pestään pelkällä harjalla ja vedellä, ei hammastahnaa. Ei shampoota tai saippuaa suihkussa käydessä. Vaatteet poissa sisätiloista, varsinkin jos siellä käytetään hajusteita tai muita tuoksuja.

Metsästäjä on siis melkoisen mauton ja hajuton yksilö. Eikä haittaa, jos nuotionsavu on tarttunut vaatteisiin, savua ei hirvi yleensä pelkää.

Korut ranteista ja vaatteista myös rapsitaan pois. Hirvi ei kestä metallinkilahdusta keskellä metsää. Jotenkin sen äidinmaidosta on imetty varovaisuus metallisiin ääniin.

OLEMME  siis valmiita lähtemään kohti haukkua. Kun haukku on parin kilometrin päässä, voidaan se ensimmäinen kilometriä mennä hyvinkin reippaasti. Hyvä muistaa kuitenkin ampumahiihdosta tuttu lähestyminen, ettei kovinkaan kovasti huohottaen kannata ampumapaikalle mennä. Viimeiset sadat metrit kuitenkin ratkaisevat, saadaanko kaato aikaiseksi.

Otetaan askeleita kohti hirveä vain silloin kun koira haukkuu tiheästi. Kun koira vetää henkeä, jäädytään suolapatsaaksi. Vaikka kesken askeleen.

Kun hirvi on saatu näköpiiriin, ei laukauksella ole mitään kiirettä. Ensin on varmistuttava, että haukussa on laillinen eläin. Tausta on tarkistettava, ettei mahdollisesti läpi menevän luodin lentoradalla ole mitään vahingoittuvaa. Samoin koiran sijainti on katsottava huolella. Moni hirvikoira pyörii hirven ympärillä paimentaen ja voi olla altis osumaan luodin lentoradalle.

Kun ampuja on täysin varma ja vähän ylikin, että voi ampua tappavan laukauksen turvallisesti, sitten vain tarkasti kuula maaliin.

LOPPU  onkin sitten pelkkää rutiinia. Kuollutta hirveä on turha pistää, sydän ei pysähtyneenä pumppaa lihaksista verta ja ulos tulee vain rintaonteloon valunut veri. Jos hirvi vielä potkii, lopetuslaukausta ammuttaessa on vietävä koira riittävän kauas hirvestä. Ei ihminenkään tykkää, jos korvanvieressä paukutellaan.

Koira palkitaan kaadolla asianmukaisesti, mutta mitään ylensyöttöä ei suositella. Kovan suorituksen jälkeen liiallinen mahalaukun täyttyminen voi aiheuttaa koiralle mahalaukun kiertymän ja jopa kuoleman. Pienet makupalat ja sillä selvä.

Koiralle tehdään kaadolla myös selväksi, että elävä hirvi on koiran ja kuollut hirvi ihmisen. Kaadolle pitää koiran päästää niin isäntä tai emäntä kuin vieraatkin.

Näillä eväillä jatketaan hirvimailla nauttien koirien työskentelystä, olkoon se oma tai kaverin koira.