LAUANTAI oli pääjahtipäivämme. Sen aamu valkeni harmaana ja tuiskuisena, kun kokoonnuimme Kokemäenjoen rannalla sijaitsevaan tukikohtaamme kello 8.30.

Aamukahvilla jahtipäällikkönämme jatkanut Virtanen selitti tulevan päivän ajojahtien kulun ja jakoi meille taas nimillämme varustetut kartat, joihin oli merkitty tarkat passipaikat.

Jahtien juoni olisi avauspäivän kaltainen: tarjolla olisi rusakoita ja toivon mukaan myös kauriita. Mutta koska olisimme nyt peltojen ja asutuksen liepeillä, käyttäisimme vain haulikoita.

TÄLLÄ  kertaa mukana oli 12 miestä ja perjantailta tuttu münsterinnoutaja. Kolme miestä olisi ajamassa.

Kuljetukset ja kaikki muut järjestelyt pelasivat taas kuin kello. Autot pudottelivat miehet peltoteiden varteen, eikä kenenkään tarvinnut rämpiä syvässä lumessa passipaikalleen.

Toista olisi ajomiehillä, joilla olisi takuulla kohta hiki…

PASSISSA  satoi lunta niin, että silmiin sattui ja näkyvyys oli tietenkin surkea. Peltoaukea oli kuin valkoinen seinä, vain muutamat hangesta pilkottavat risut ja heinät rikkoivat tasavalkoisen varjottoman pinnan. Rusakot, joita pääasiassa taas tavoittelisimme, voisivat pysytellä taas piiloissansa lumen alla.

Aluksi oli kovin hiljaista. Minuutit kuluivat ja satunnaiset viestit räsähtelivät radiopuhelimessa, mutta laukauksia ei kajahtanut missään. Ehkä jossain kauempana ammuttiin, mutta tuuli vei äänen mennessään. Saihan sitä kuvitella ja toivoa.

Mutta sitten radiossa rätisi taas. ”Ojanvartta tulee rusakko sinne.”

”Oho! Tännekkö?”

Ja niin tuli.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

LAUANTAI oli pääjahtipäivämme. Sen aamu valkeni harmaana ja tuiskuisena, kun kokoonnuimme Kokemäenjoen rannalla sijaitsevaan tukikohtaamme kello 8.30.

Aamukahvilla jahtipäällikkönämme jatkanut Virtanen selitti tulevan päivän ajojahtien kulun ja jakoi meille taas nimillämme varustetut kartat, joihin oli merkitty tarkat passipaikat.

Jahtien juoni olisi avauspäivän kaltainen: tarjolla olisi rusakoita ja toivon mukaan myös kauriita. Mutta koska olisimme nyt peltojen ja asutuksen liepeillä, käyttäisimme vain haulikoita.

Tällä kertaa mukana oli 12 miestä ja perjantailta tuttu münsterinnoutaja. Kolme miestä olisi ajamassa.

Kuljetukset ja kaikki muut järjestelyt pelasivat taas kuin kello. Autot pudottelivat miehet peltoteiden varteen, eikä kenenkään tarvinnut rämpiä syvässä lumessa passipaikalleen.

Toista olisi ajomiehillä, joilla olisi takuulla kohta hiki…

PASSISSA satoi lunta niin, että silmiin sattui ja näkyvyys oli tietenkin surkea. Peltoaukea oli kuin valkoinen seinä, vain muutamat hangesta pilkottavat risut ja heinät rikkoivat tasavalkoisen varjottoman pinnan. Rusakot, joita pääasiassa taas tavoittelisimme, voisivat pysytellä taas piiloissansa lumen alla.

Aluksi oli kovin hiljaista. Minuutit kuluivat ja satunnaiset viestit räsähtelivät radiopuhelimessa, mutta laukauksia ei kajahtanut missään. Ehkä jossain kauempana ammuttiin, mutta tuuli vei äänen mennessään. Saihan sitä kuvitella ja toivoa.

Mutta sitten radiossa rätisi taas. ”Ojanvartta tulee rusakko sinne.”

”Oho! Tännekkö?”

Ja niin tuli.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen