ENSIN  näkyi  epämääräistä liikettä ja sitten enemmän. Iso rusakko loikki rauhallisesti ojan pohjan heinien seassa ja suoraan kohti. Hetken odotus, helppo laukaus, eikä enempää tarvittu. Suorastaan valtava rusakko päätyi eräksi. No niin!

Ajot olivat tehokkaita ja lyhyitä, noin puolen tunnin mittaisia. Pian autokyydit lähtivät taas kiertämään. Passimiehet noukittiin kyytiin ja kuljetettiin sen enempää viivyttelemättä ja arpomatta uusiin paikkoihin.

Samaan aikaan ajomiehet järjestyivät tahoillaan uudestaan ja homma otettiin uusiksi. Tällaisen jahdin suunnitteleminen ja sopiminen kestää varmasti paljon pitempään kuin itse jahti.

AAMUPÄIVÄN  kolmessa ajossa oli kaikissa tapahtumia ja rusakoitakin saatiin siellä sun täällä. Ilmoitettiinpa radiossa kauriskaadostakin ja pian toisestakin. No nyt alkoi sujua.

 Tykkäämme kovasti hyvästä ruuasta. Niinpä lienee syytä kertoa, että lounaalla meille tarjottiin kauriskeittoa. Se maistui suorastaan suurenmoiselta ja lämmitti mukavasti. Kylmä viima oli aamupäivän aikana päässyt kuin huomaamatta tunkeutumaan paksuista vaatteista läpi luihin asti.

Ilmoitettiinpa radiossa kauriskaadosta ja pian toisestakin."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

ENSN NÄKYI  epämääräistä liikettä ja sitten enemmän. Iso rusakko loikki rauhallisesti ojan pohjan heinien seassa ja suoraan kohti. Hetken odotus, helppo laukaus, eikä enempää tarvittu. Suorastaan valtava rusakko päätyi eräksi. No niin!

Ajot olivat tehokkaita ja lyhyitä, noin puolen tunnin mittaisia. Pian autokyydit lähtivät taas kiertämään. Passimiehet noukittiin kyytiin ja kuljetettiin sen enempää viivyttelemättä ja arpomatta uusiin paikkoihin.

Samaan aikaan ajomiehet järjestyivät tahoillaan uudestaan ja homma otettiin uusiksi. Tällaisen jahdin suunnitteleminen ja sopiminen kestää varmasti paljon pitempään kuin itse jahti.

Aamupäivän kolmessa ajossa oli kaikissa tapahtumia ja rusakoitakin saatiin siellä sun täällä. Ilmoitettiinpa radiossa kauriskaadostakin ja pian toisestakin. No nyt alkoi sujua.

 Tykkäämme kovasti hyvästä ruuasta. Niinpä lienee syytä kertoa, että lounaalla meille tarjottiin kauriskeittoa. Se maistui suorastaan suurenmoiselta ja lämmitti mukavasti. Kylmä viima oli aamupäivän aikana päässyt kuin huomaamatta tunkeutumaan paksuista vaatteista läpi luihin asti.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen